B-Cure Laser hoitaa kipua jo yli tuhannessa suomalaiskodissa

Monipuolisen laserterapian on kliinisesti todistettu edistävän haavojen ja kudosvammojen paranemista, sekä lievittävän laajaa kirjoa erilaisia nivel- ja lihaskipuja.

"Laserin ansiosta voin taas kutoa sukkia lastenlapsilleni", kertoo Raija Kallio Sipoosta.
"Laserin ansiosta voin taas kutoa sukkia lastenlapsilleni", kertoo Raija Kallio Sipoosta.

Sipoolaisella Raija Kalliolla todettiin nivelrikko sormissa jo 90-luvulla.

– Kipua hoidettiin toinen toistaan vahvemmilla kipulääkkeillä, kunnes lopuksi söin vahvinta lääkettä jatkuvana kuurina.

Siitä huolimatta sormet olivat aivan turvoksissa, eivätkä kestäneet edes 
lakanan hipaisua. Kesällä 2020 hankin B Cure Laser Sport -laitteen ja sain avun parissa viikossa. Olen lopettanut kipulääkkeet, nukun hyvin ja mieli on virkeä.

Tehokas rasitus- ja kulumakipuihin

Entinen aktiiviurheilija Juha Kauppinen sai helpotuksen pitkäaikaisiin selkä- ja akillesjänneongelmiin.

– Aloittaessani hoidon odotukseni eivät olleet hirveän suuret. Olikin ilo huomata, että muutaman käyttökerran jälkeen selkäni rauhoittui sen verran, että nukkuminen parani selkeästi. Laite tuntuu auttavan myös nuoruusvuosien kovan urheilutaustan seurauksena moneen kertaan leikattujen akillesjänteiden kipuiluun. Kipulääkkeet olen voinut käytännössä jättää kokonaan pois.

B-Cure Lääkintälaser (808 nm)

Pienteholaserhoito (LLLT) tehostaa kehon omaa immuunijärjestelmää ja vahvistaa solusignaaleja. Laser lisää elimistössä myös kollageenin ja elastiinin luonnollista tuotantoa, joita keho tarvitsee kudosvaurioiden korjaamiseksi.

Oulun kaupungin kuntoutuspalvelujen fysiatri Timo Pehkosella on käytössä B-Cure-laserlaite yhtenä ei-lääkkeellisenä kivunhoitomenetelmänä.

– Aluetta tulee hoitaa kuurinomaisesti. Osa vaikeistakin kiputiloista kärsivistä potilaista on saanut lievitystä kipuun, liikkumiseen ja liikeratoihin. 

Yliannostusriskiä ei ole. Tunnettuja vasta-aiheita ei ole, mutta hoitoa ei suositella syöpäkasvaimiin, silmiin eikä raskaana olevan vatsanseudulle.

Helppokäyttöinen B-Cure laser on saatavana ammattilais- ja kotikäyttöön. Laite on myös vuokrattavissa.

Tuotetta myy Terveystekniikka Valko Oy. 

puh. 045 609 9000

nettikauppa: terveystekniikka.fi 

Kaupallinen yhteistyö