Hyvä paikka elämiseen ja arvokkaan työn tekemiseen

Vuodesta 1946 lähtien toiminut Kaunialan sairaala on tunnettu sotavammasairaalana, mutta asiakaskunta on laajentunut sotaveteraaneista muuhunkin monipuolisia hoivapalveluja kaipaavaan väestöön. Kaunialassa viihtyvät niin asiakkaat kuin työntekijätkin.

Hyvä paikka elämiseen ja arvokkaan työn tekemiseen

Kaunialan sairaala sijaitsee kauniissa, vehreässä ympäristössä. Alkuperäinen, vuonna 1910 valmistunut rakennus on arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema ja sitä reunustaa suojaisa piha-alue, jossa ulkoilu sujuu mukavasti.

– Vastaamme Kaunialassa eri ikäisten ja eri tilanteessa olevien asiakkaiden tarpeisiin. Osa sairaalan osastoista keskittyy kuntoutukseen, osa taas pitkäaikaishoitoon ja asumispalveluun. Omalla osastollani, jota nimitetään Marskiksi, asustaa sotainvalideja, kertoo palveluvastaava Elsi Illi.

– Marski on pieni, kodikas yksikkö, jonka vaihtuvuus on pientä ja keski-ikä yli 90 vuotta. Se on tällä hetkellä koti 18 asukkaalle, joista 16 on pitkäaikaispotilaita. Kaksi paikkaa on varattuna kuntoutusjaksoilla käyville sotainvalideille, Illi jatkaa.

Viriketoiminta on Kaunialassa monipuolista. Osastokohtaista ryhmätoimintaa on lähes jokaiselle päivälle, aina toimintaterapiasta maanantaibingoon ja hoitajien pitämiin lukuryhmiin. Kaunialan arvot – vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, kunnioitus ja uudistuminen – ovat läsnä arjessa monin tavoin. Vastuullisuus on Kaunialassa erityisesti laadun varmistamista ja palautteiden kuuntelemista. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu halutaan taata kaikille; niin työntekijöille kuin asiakkaillekin. Kunnioittaminen puolestaan tarkoittaa erityisesti sitä, että toimitaan asiakaslähtöisesti.

– Kunnioitukseen liittyy myös asiakkaiden inhimillinen kohtelu. Haluan kohdata asukkaan kuten ystävä kohdataan; hänen tarpeitaan kuunnellen, toteaa Marskissa lähihoitajana työskentelevä Dina Rehokainen.

Lähihoitaja Dina Rehokaiselle on tärkeää kohdata asiakkaat kunnioittavasti.

Kaunialassa työn kehittäminen on jatkuvaa ja vastuu on jaettu – kehitystyötä eivät tee vain johtajat, vaan myös osastojen tiimit, jotka yhdessä vievät yksikkönsä toimintaa eteenpäin.

– Olemme esimerkiksi kehittäneet kotiin vietäviä palveluita, eli KotiKaunialaa. Tämän avulla mahdollistamme sen, että ihminen voi asua mahdollisimman pitkään kotona. Olemme myös lisänneet tehostettua asumispalvelua, jolle on yhä enemmän tarvetta, Illi kertoo.

Kauniala on sekä sairaala että yhteisöllinen koti – mutta myös hyvä työpaikka.

– Olen ollut tyytyväinen siihen, että täällä tarjotaan paljon mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Meille eri äidinkieltä puhuville hoitajille on tarjottu suomen kielen koulutusta, ja ammattiosaamista päivitetään erilaisilla kursseilla säännöllisesti. Minulla on ollut täällä turvallinen olo, kun tiedän että työnantajani tukee ja kuuntelee minua, toteaa Rehokainen, joka aloitti Kaunialassa harjoittelijana, sai vakityön ja on nyt ollut talossa neljä vuotta. 

”En vaihtaisi Kaunialaa muuhun".

Rehokainen iloitsee yhdessä kollegansa Kirupalagini Jaganin kanssa Kaunialan tarjoamista monipuolisista mahdollisuuksista oman hyvinvoinnin ylläpitoon. Kuntoilemaan pääsee työpaikan uimahalliin ja kuntosalille. Työtekijät saavat myös hyvinvointietuja Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleiden muodossa.

– Olen työskennellyt täällä kahdeksan vuotta, enkä vaihtaisi Kaunialaa muuhun. Täällä ollaan joustavia ja huomioidaan työvuorosuunnittelussa meidän hoitajien toiveet sekä elämäntilanteet. Myös työkavereilla on iso merkitys ja meillä on täällä hyvä ilmapiiri, lähihoitaja Jagan kertoo.

Kaunialan väki toivottaa työporukkaan tervetulleeksi myös uudet, motivoituneet työkaverit.

– Ovemme ovat auki ja otamme ilolla vastaan reippaat keikkavuorolaiset, opiskelijat ja konkarit. Me teemme täällä aina kaikkemme, jotta uudet hoitajat viihtyvät ja tuntevat kuuluvansa tiimiin, Rehokainen lupaa.

Kauniala asukkaan silmin

Antti Alikoivisto, 95, on Marskissa asuva sotainvalidi, joka oli haavoittuessaan vain 18-vuotias. Aiemmin Turussa asunut Alikoivisto muutti Kaunialaan vuonna 2019. Alikoivisto kokee, että Marskissa saa asustaa rauhassa ja olo on turvallinen.

– Paremmin ei voisi viihtyä! Hoitajat ovat ystävällisiä ja taitavia. He huomaavat myös, jos on huonolla tuulella ja osaavat toimia silloinkin. Täällä on loistava ilmapiiri ja välit hoitajiin ovat hyvät.

”Paremmin ei voisi viihtyä"! 

Parasta Marskissa on Alikoiviston mielestä ehdottoman hyvä hoito ja aktiviteetit. Erityisesti jumppahetket, musiikkitilaisuudet ja bingo ovat hänelle mieluisia.

Kuvateksti

– Aikaani Marskissa liittyy jo monia mukavia muistoja, kuten presidentti Sauli Niinistön vierailu itsenäisyyspäivänä. Muutenkin juhlat ovat olleet hyvin järjestettyjä itsenäisyyspäivinä, vappuina ja juhannuksina. Juhannuksena on erityisen mukavaa päästä grillaamaan makkaraa, Alikoivisto kertoo.

Teksti: Matilda Mäkinen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kaunialan Sairaala

Kaunialan Sairaala

Vuodesta 1946 lähtien toiminut Kaunialan sairaala tarjoaa laadukkaita kuntoutuspalveluja ja pitkäaikaishoitoa laajalle asiakaskunnalle. Sairaalan monipuoliset palvelut vastaavat monien eri ikäisten ja eri tilanteessa olevien asiakkaiden kuntoutus- ja hoitotarpeisiin. KotiKauniala puolestaan tuo vanhusväestölle palvelut suoraan kotiin.

Kaunialan sairaala sijaitsee kauniissa ja vehreässä ympäristössä pääkaupunkiseudun keskellä. Kaunialassa vaalitaan paikan ainutlaatuista henkeä, yhteisöllisyyttä ja kodikkuutta. Palveluista vastaavat paikan 250 ammattitaitoista työntekijää.

Meille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Se kertoo siitä, että teemme hyvää ja jaamme hyvää: toteutamme ihmislähtöistä vanhusten hoivaa eettisesti kestävällä tavalla. Olemme voittoa tavoittelematon yritys. Käytämme 100% tuotoista toimintamme pyörittämiseen ja kehittämiseen, emmekä jaa tuottoja osinkoina omistajille.

Artikkelin asiantuntijat

Elsi Illi

palveluvastaava, Kaunialan sairaala

Dina Rehokainen

lähihoitaja, Kaunialan sairaala

Kirupalagini Jagan

lähihoitaja, Kaunialan sairaala

Antti Alikoivisto

asukas, Kaunialan sairaala

Yhteystiedot

Kaunialan Sairaala Oy | Kylpyläntie 19 | 02700 Kauniainen p. 09-505 921kaunialansairaala@kauniala.fi

Kaunialan Sairaala somessa