Diabeteksen laadukas hoito ja seuranta onnistuvat niin mökkilaiturilta kuin kotisohvaltakin

Tiesitkö, että diabeteksen hoidon voi toteuttaa myös etäpalveluna? Pihlajalinnan Diabetesklinikan etäpalvelut on suunnattu erityisesti tyypin 2 diabeetikoille. Tavoitteena on tarjota laatua diabeteksen hoitoon ja seurantaan asiakkaan asuinpaikasta riippumatta.

Diabetesklinikan etäpalvelun avulla diabeteksen seuranta onnistuu vaikkapa kesämökiltä käsin.
Diabetesklinikan etäpalvelun avulla diabeteksen seuranta onnistuu vaikkapa kesämökiltä käsin.

Suomessa tyypin 2 diabeetikoita tiedetään olevan noin 400 000, minkä lisäksi on arvioitu, että jopa 100 000 suomalaista sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään. Diabeteksen hoidon ongelmakohtia suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä ovat muun muassa hoidon jatkuvuuden heikko toteutuminen sekä järjestelmällisyyden puute. Diabeteksen lisäsairauksia ehkäisevä hoito hukkuu herkästi muihin asioihin, ja suuri lääkärivaihtuvuus tuo ongelmansa myös muiden pitkäaikaissairauksien hoitoon. 

Sisätautilääkäri, LT, dosentti Johan Fagerudd lähti etsimään ratkaisuja juuri näihin solmukohtiin, minkä pohjalta kehitettiin etäpalveluja tarjoava Pihlajalinna Diabetesklinikka. Klinikan lupaus on, että asiakas saa aina asiantuntevaa hoitoa riippumatta siitä, missä päin Suomea hän asuu. 

– Halusimme luoda systeemin, joka kohtelee kaikkia diabetespotilaita eri puolilla Suomea yhtä laadukkaasti. Esimerkiksi terveyskeskuksissa kaikilla yleislääkäreillä ei vain yksinkertaisesti voi olla hallussaan aina tuorein tieto kaikista hoitomuodoista. Pihlajalinna Diabetesklinikalle tullessaan asiakkaalla on takuu siitä, että häntä hoitavat aina alan erityisasiantuntijat Suomessa, Fagerudd sanoo. 

Pihlajalinnan Diabetesklinikalla asiakasta palvelevat diabetekseen hoitoon erikoistuneet asiantuntijat, kertoo sisätautilääkäri, LT, dosentti Johan Fagerudd.

Tavoitteena tasapainoinen elämä

Pihlajalinna Diabetesklinikan tavoite on antaa potilaalle tasapainoa elämään diabeteksen kanssa. Johan Fagerudd arvioi, että diabeteksen hoitoon räätälöidyllä ja tuoreimpiin kansainvälisiin hoitosuosituksiin perustuvalla palvelumallilla pystytään kohdistamaan asiantuntijaosaamista liitännäissairauksia ehkäisevästi. 

Palvelu on alun perin suunniteltu hoitomuodoksi julkisen sektorin perusterveydenhuoltoon yhteistyössä Pihlajalinnan kumppanikuntien kanssa. Kunta-asiakkailta saadun hyvän palautteen ja kokemuksen pohjalta klinikan palvelua lähdettiin suunnittelemaan myös Pihlajalinnan yksityis- ja työterveysasiakkaiden käyttöön. 

Pihlajalinna Diabetesklinikan etäpalveluja mukana kehittämässä ollut diabeteshoitaja Mari Yrjölä toteaa, että etäpalvelulle on juuri nyt oikea aika. Koronavirusepidemian myötä etäpalvelujen kehitys ja käyttö ovat ottaneet ison harppauksen eteenpäin, ja ihmiset ovat aiempaa halukkaampia hoitamaan asioitaan, myös terveyteen liittyviä, etänä. 

– Diabetesklinikan etäpalveluja käyttävä asiakas voi olla vaikka toukokuusta syyskuuhun kesämökillä ja hoitaa diabeteksen seurantansa sieltä, Yrjölä sanoo. 

Diabeteshoitajan mukaan työssä parasta on se, kun hän näkee asiakkaan onnistuneen elämäntapamuutoksessa. 

– Hoitotyö on vuosien saatossa muuttunut. Nykyisin asiakas otetaan aktiivisesti mukaan hoidon suunnitteluun, ja pyrimme keskustelemalla löytämään oikeita, juuri kullekin asiakkaalle sopivia elämänlaatuun vaikuttavia valintoja yhdessä. Saan parhaimmat onnistumisen tunteet silloin, kun asiakas muuttaa diabeteksen omahoitoaan elämänlaatua parantavaan suuntaan ja saan olla hänen tukenaan muutosprosessissa, Mari Yrjölä sanoo. 

Etähoitopolku aloitetaan Pihlajalinna-terveyssovelluksessa 

Yksityisasiakkaat voivat aloittaa palvelun kätevästi Pihlajalinna-terveyssovelluksessa, jonka saa ladattua oman älypuhelimen sovelluskaupasta maksutta. Sovelluksessa asiakas ohjataan ensin diabeteshoitajan etävastaanotolle valmistavalle käynnille, jonka jälkeen hän tapaa etävastaanotolla sisätautilääkärin. Mikäli asiakas ei halua tai hänellä ei ole mahdollisuutta käyttää Pihlajalinna-terveyssovellusta, etävastaanottoajan voi varata myös suoraan diabeteshoitajalle Pihlajalinnan asiakaspalvelusta. 

Pihlajalinnan Diabetesklinikalla asiakasta palvelevat diabetekseen hoitoon erikoistuneet asiantuntijat, ja hoitosuunnitelmat tehdään aina perustuen tuoreimpiin kansainvälisiin hoitosuosituksiin kansallisen Käypä hoito -suosituksen lisäksi. Tyypin 2 diabeteksen hoitoa mullistavat tällä hetkellä uudet ja tehokkaat lääkkeet, joiden avulla voidaan merkittävästi vähentää diabeteksen liitännäissairauksien riskiä. Lisäksi uudet lääkkeet helpottavat potilaan painonhallintaa. 

Paras hoitotulos saavutetaan usein pysyvällä hoitosuhteella, ja Pihlajalinna Diabetesklinikka tarjoaakin asiakkaalle mahdollisuuden siirtää diabeteksen hoito ja seuranta kokonaan Pihlajalinnaan. Käynti klinikalla ei kuitenkaan sido asiakasta mihinkään, ja hän voi hyvin tulla vaikkapa vain tarkistamaan oman hoitosuunnitelmansa ajantasaisuuden. 

Teksti: Hanna Viskari

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Pihlajalinna

Pihlajalinna

Pihlajalinna auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää. Tarjoamme laadukkaita sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja lääkärikeskuksissamme, sairaaloissamme, hammasklinikoillamme, liikuntakeskuksissamme ja asumispalveluissamme ympäri Suomea. Rakennamme palveluita, jotka keskittyvät ihmisten terveenä pysymiseen.

Artikkelin asiantuntijat

Johan Fagerudd

Johan Fagerudd

sisätautilääkäri, LT, dosentti, Pihlajalinna

Yhteystiedot

Asiakaspalvelumme auttaa 24/7 numerossa:010 312 010