Välittävää lääkäripalvelua Ylläksellä

Loma Lapin tunturissa voi saada ikävän käänteen, jos tapaturma tai sairaus pääsee yllättämään. Asiantuntevaa ja potilasta kuuntelevaa yksilöllistä apua on kuitenkin saatavissa yksityiseltä MediYlläksen lääkäriasemalta. Siellä jokainen potilas kohdataan kiireettömän tuntuisesti, vanhan ajan kunnanlääkäriperiaatteita noudattaen. 

Välittävää lääkäripalvelua Ylläksellä

– Paikallisina perheyrittäjinä olemme lähellä asiakasta. Kaikessa toiminnassamme lähtökohtana on tyytyväinen potilas, joka tuntee saavansa apua ja tulevansa kuulluksi. Tarjoamme monipuolisia lääkärikeskuspalveluja kaikenikäisille paikallisille asukkaille ja matkailijoille, kertoo vastaava lääkäri ja toimitusjohtaja Katja Kuusimäki. Hän perusti MediYlläs Oy:n yhdessä miehensä sairaanhoitaja Juha-Pekka Kuusimäen kanssa 15 vuotta sitten tavoitteena tarjota potilaille asiantuntevia lääkäripalveluja joutuisasti jonottamatta, silti kiireettömän tuntuisesti. 

MediYlläs toimii molemmin puolin Yllästunturia. Ympärivuotinen, monipuolinen lääkärikeskus toimii Äkäslompolossa ja hiihtokaudella on lisäksi rinne-ensiapuyksikkö Taigatalossa Iso-Ylläksen yhteydessä. Samoissa tiloissa toimii myös läpi vuoden yrityksen oma dialyysiyksikkö. Rinne-ensiavun sairaanhoitajat päivystävät yhteistyössä rinneyhtiöiden henkilökunnan kanssa. 

Ajanvarauksella kiireettömät palvelut

MediYlläs tarjoaa yleis- ja erikoislääkäri-, laboratorio-, röntgen- ja ultraäänipalveluja, työterveyshuoltoa sekä dialyysihoitoja läpi vuoden lähtökohtaisesti ajanvarauksella. Tämä tuo kiireettömyyden tunteen koko lääkäriaseman toimintaan. Sesonkiaikana rinteessä loukkaantuneet hoidetaan toki heti. Akuuttien sairastumisten ja loukkaantumisten lisäksi MediYlläksellä hoidetaan paljon myös kiireettömiä tapauksia. Moni matkaileva asiakas toteaa lomalla olevan aikaa lääkärissä käymiseen, mikä ei työkiireiden keskellä aina onnistu. 

– Tavoitteenamme on, että potilaalle ei missään vaiheessa tule kiirepoliklinikalla olemisen tunnetta. Pystymme hoitamaan asiakkaitamme monesti ”yhden huoneen -periaatteella” eli tutkimukset onnistuvat usein vastaanottohuoneessa. Potilasta ei siis pompoteta jonottamaan erikseen laboratorioon tai röntgeniin, selvittää Kuusimäki. 

Hiihtosesongin aikana Ylläksen matkailijat nostavat alueen asukasluvun parikymmenkertaiseksi. Tämä merkitsee myös lääkäripalvelujen kysynnän voimakasta nousua. MediYlläs työllistää läpi vuoden neljä henkilöä, mutta talvikaudella töissä on kymmenen sairaanhoidon ammattilaista turvaamassa lomailijoiden tarvitsemaa akuuttia sairaanhoitoa.

– Kausityövoiman saaminen on ollut meille onneksi helppoa, sillä Tunturi-Lappi koetaan houkuttelevana työpaikkana. Saammekin jatkuvasti avoimia hakemuksia, kertoo Kuusimäki.

Ylläksen lisäksi MediYlläksellä on toimintaa myös Ruotsin puolella Pajalassa. Siellä toimiva PajalaHälsan tarjoaa monipuolisia työterveys- ja lääkäripalveluja.

Dialyysipotilailla upeat maisemat

Kymmenen vuotta sitten MediYlläs perusti maamme ensimmäisen yksityisen dialyysiyksikön, Lapin Dialyysin. Se sijaitsee samoissa tiloissa rinneyksikön kanssa ja palvelut tuotetaan yhteistyössä Medans Oy:n kanssa. 

– En usko, että missään muussa dialyysihoidossa asiakas voi nauttia yhtä upeista maisemista kuin meillä, sillä näköala on suoraan Ylläksen rinteille. Näköaloilla onkin merkitystä, sillä dialyysi kestää jopa viisi tuntia ja hoitoa tarvitaan yleensä kolme kertaa viikossa. Hoidamme pitkäaikaisia paikallisia potilaita sekä kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita. Yksikkömme on kasvanut alkuvaiheen kaksipaikkaisesta nelipaikkaiseksi, kertoo Kuusimäki.

Lapin Dialyysi palvelee potilaita yksilöllisesti ja joustavasti lomasuunnitelmat huomioiden. Dialyysihoitoja tehdään läpi vuoden. Dialyysipotilaan kannattaa hyvissä ajoin keskustella mahdollisesta Lapin lomastaan kotipaikkakuntansa lääkärin ja dialyysihoitajan kanssa ja varata hoitopaikka ajoissa loman ajaksi. 

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

MediYlläs

MediYlläs

Lääkäriasema MediYlläs tarjoaa monipuolisia lääkäripalveluja ympäri vuoden Äkäslompolossa. Talvella toimii lisäksi rinne-ensiapuasema Ylläsjärvellä.Dialyysin tarve ei ole este päästä lomalle Tunturi-Lappiin. Yksityinen Lapin Dialyysi Ylläksen rinteillä varmistaa dialyysipotilaan turvallisen lomamatkan.