Palapelit rekrytoinnin avuksi

Toissa vuonna joululomalla löysin uudelleen lapsuuteni harrastuksen palapelien kokoamisen. Tätä harrastusta voin suositella kaikille, ja ehdotan myös, että sitä alettaisiin käyttää rekrytoinnissa sen sijaan, että kysytään, missä hakija uskoo olevansa viiden vuoden kuluttua. Kukaan ei voi tietää, missä hän on viiden vuoden kuluttua, koska asiaan ei vaikuta vain oma tahto vaan muut ihmiset ja sattuma. Niinpä kysymys on esimerkiksi rekrytoinnissa täysin turha ja joutaa siksi romukoppaan.

Aina ei kannata aloittaa reunapaloista.
Aina ei kannata aloittaa reunapaloista.

Mistä se alkoi?

Löysin mieheni lautapelien joukosta 500 palan palapelin, joka esitti norsuemoa poikasineen savannilla. Kuvassa oli vain taivasta, hiekkaa, norsujen harmaata ihoa ja pari kuivakkaa puun tapaista. Aloin koota palapeliä ja jäin heti koukkuun, vaikka siinä oli hermostuttavan paljon samanlaisia elementtejä ja moni pala sopi moneen eri kohtaan. Välillä olin turhautunut mutta en antanut periksi. Kun palapeli oli valmis, koin suurta onnistumisen iloa.

 Sittemmin olen ostanut useita 500 palan palapelejä mutta ajatellut rajani menevän siinä – en takuulla kokoaisi useamman palan palapeliä, sillä onhan 500 jo paljon.

 

Enemmän on enemmän

Viime jouluna sain kuitenkin lahjaksi 1000 palan palapelin. Aiheena oli 1950-luvun kampaamo – oikein viehättävä ja monia yksityiskohtia sisältävä, mutta ajattelin ensin, että paloja on liikaa ja minulla menee ikuisuus palapelin kokoamisessa. 

Eipä ihme, sillä kokemattomuuttani olin vain levittänyt ne pöydälle ilman sen kummempaa toimintasuunnitelmaa eli strategiaa. Eräs Facebook-kaverini vinkkasi, että palat pitäisi luokitella ja järjestää vaikkapa tarjottimille tai palapelien laatikoihin. Huomasin pian, että vinkki oli loistava, vaikka lajittelu ei välttämättä ole helppoa. Ja voi tyytyväisyyden tunnetta, kun palapeli valmistui!

Sittemmin olen myös oppinut, että suurennuslasi on oiva apu palapelien kokoamisessa.

 

Mitä järkeä on palapeleissä?

Palapelin kokoaminen vaatii sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, järjestelmällisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja ja hyvää havainnointikykyä. Se myös kehittää näitä ominaisuuksia. Se on ihanan vanhanaikaista, koska siihen ei liity mitään elektronisia vimpaimia, puhumattakaan ns. älylaitteista. (Kyseiset laitteet eivät ole oikeasti älykkäitä eivätkä ne kehitä käyttäjiensä älyä sen enempää kuin vaikkapa pölynimuri, vaan pikemminkin tyhmentävät, koska niiden ansiosta ihmiset eivät viitsi opetella eivätkä painaa mieleen asioita.) 

Vanhanaikaista on sekin, että joutuu näkemään vaivaa ja käyttämään aikaa sekä miettimään itse, ilman että ”asiantuntija” tai sovellus neuvoo. Kuinka moni siihen nykyään pystyy?

Palapelin kokoaminen on palkitsevaa. Ensin saattaa ajatella, että paloja on älytön määrä ja että tästä ei tule mitään – miksi ryhtyä moiseen. Mutta homman edetessä huomaakin, että se on hyvin palkitsevaa ja antoisaa. Tai sitten tämä on luonnekysymys, sillä jotkut kauhistelevat pelkkää ajatustakin.

 

Miten se voisi toimia

Palapelejä voisi käyttää rekrytoinnin avuksi monella tavalla. Kevytversio olisi antaa hakijalle ilman ennakkovaroitusta 500 palan palapeli ja katsoa, miten hän siihen reagoi ja mitä hän sille tekee.

Enemmän aikaa vievää olisi antaa hakijan valita jokin palapeli annetusta valikoimasta ja katsoa, miten hän rupeaa sitä työstämään. Valitseeko hakija helpoimman eli vähiten paloja sisältävän? Kieltäytyykö hän tehtävästä? Lyökö hän asian leikiksi tai nauraako pilkallisesti? Miten hän ryhtyy toimeen? Levittääkö vain palat ympäri pöytää päätään puistellen? Vai alkaako hän heti systemaattisesti luokitella paloja värin, muodon tai olettamansa aiheen mukaan? Millä mielellä hän toimii?

Kaikkia yllä mainittuja seikkoja tarkkailemalla hakijasta saisi kiinnostavaa ja käyttökelpoista tietoa ihmisenä ja mahdollisena työntekijänä, vaikka hänelle annettaisiin vain puoli tuntia tai tunti aikaa. 

Entäpä jos kaikki hakijat laitettaisiin kokoamaan samaa tai valitsemaansa palapeliä määräajaksi vaikkapa vierekkäisissä huoneissa, joiden tapahtumat videoidaan ja katsotaan myöhemmin? Entäpä jos hakijat laitettaisiin ryhmissä kokoamaan palapelejä psykologin tarkkaillessa heitä? 

Esittämäni ideat eivät ole mielestäni lainkaan huonompia kuin mielivaltaiset ja aikansa eläneet kysymykset, kuten missä hakija uskoo tai haluaa olevansa viiden vuoden kuluttua.

 

Organisaation tiedot

Eva Sundgren

Eva Sundgren työskenteli (liian) pitkään ruotsinkielisen lukion suomen kielen opettajana, koki useita työuupumusjaksoja ja masennusta, kunnes pääsi terveysperusteisen uudelleensijoittumisen kautta uuteen, erittäin innostavaan työhön Helsingin kaupungilla. Määräaikaisuuden lähestyessä loppuaan hänelle räätälöitiin vakituinen vakanssi.

Yhteystiedot