Jostain on aloitettava

Paljon puhutaan siitä, että ihmisten pitäisi pysyä työelämässä pitempään. Olennaisempi kysymys on, miten työelämään pääsee.

Jostain on aloitettava

Sain ensimmäisen oikean työpaikkani kesäkuussa 1989, jolloin olin 16 ja lukion ensimmäinen vuosi oli takana. Sitä ennen olin satunnaisesti vahtinut tutun tuttujen palleroita pimeästi ja jakanut paikallislehtiä pari kuukautta. (Lehtihomma tyssäsi siihen, että reitilläni oli liuta kahdeksankerroksisia taloja ilman hissiä sekä omakotitaloja, joiden postilaatikko oli miinakentän päässä, ainakin melkein.) 

Olin soitellut työpaikan toivossa sinne tänne, ja jo tuohon aikaan kokemuksen puute oli este sen saamiselle, uskokaa tai älkää. Alkoi tulla epätoivoinen tunne ‒ suoraan sanottuna hatuttaa.

Sitten löysin työvoimatoimiston ilmoitustaululta (juu, ei silloin ollut nettiä) ilmoituksen, että neljän tähden hotelli palkkaa heti siivoojien kesälomittajia. Soitin ja minut kutsuttiin heti tapaamaan hotelliemäntää eli siivoojien pomoa. Hän jututti ja haastatteli minua, pyysi tekemään jonkin testinkin. Tunnelma oli ihan leppoisa, kunnes SE tuli: ”Onko sinulla kokemusta työnteosta?” 

Sydämeni jäätyi, mielialani syöksyi alamäkeen ja möläytin kimpaantuneena: ”No mistä minä s****a voisin mitään kokemusta saada, kun ei kukaan uskalla ottaa töihin juuri kokemattomuuden takia!”

En nähnyt päällikön ilmettä, sillä olin laskenut katseeni häpeissäni. Tajusin vallan hyvin, että näin ei todellakaan käyttäydytä työhaastattelussa ‒ nyt taisi mennä päin takalistoa, ei tästä mitään tule. 

Mutta kas kummaa, pomo hymyili ja kysyi, mikä on vaatekokoni, nyt menisimme katsomaan minulle työvaatteet ja pukukaapin. Olin äimän käkenä ja kysyin, tarkoittaako tämä, että tosiaan pääsen töihin. ”Kyllä”, sanoi emäntä, ”uskon, että sinusta on tähän ja vaikka mihin.”

Miten onnellinen ja ylpeä olinkaan! Ja tämä oli oikea työ, jolla aikuiset elättivät itsensä, ei mikään nuorison tyypillinen kesäjopi. Sitä paitsi olin onnistunut saamaan paikan ihan itse ilman mitään suhteita ja vetoapua. 

Työ tuntui aluksi kuolettavan raskaalta, mutta kokeneempien johdolla opin konstit, kunto kohosi, ja minusta tulikin luottotyyppi, jonka pomo lähetti siivoamaan tulevien vip-vieraiden huoneet ja jota pomo kutsui tehotytöksi. Tietysti sain myöhemmin itse perehdyttää uusia kerrossiivoojia.

Olin lopulta siinä hotellissa viitenä kesänä sekä lukuvuoden aikana aina, kun pyydettiin ja työ sopi opintojeni oheen. Muistan noita aikoja todella hyvällä. 

Tämän tarinan haluaisin kertoa kaikille rekrytoijille, sillä on erittäin arveluttavaa, että töihin ei oteta ilman juuri sen toimenkuvan kokemusta, puhumattakaan kokemuksesta ylipäänsä. Moni potentiaalinen kyky jää nimittäin löytämättä. Tämä koskee niin nuorisoa kuin alan vaihtajia.

Organisaation tiedot

Eva Sundgren

Eva Sundgren työskenteli (liian) pitkään ruotsinkielisen lukion suomen kielen opettajana, koki useita työuupumusjaksoja ja masennusta, kunnes pääsi terveysperusteisen uudelleensijoittumisen kautta uuteen, erittäin innostavaan työhön Helsingin kaupungilla. Määräaikaisuuden lähestyessä loppuaan hänelle räätälöitiin vakituinen vakanssi.

Yhteystiedot