29.09.2022

Hämähäkkiverkon lumous

Atean markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Vesenterä on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran it-alalla. Ja niin hänen mielestään pitäisi monen muunkin naisen.

Hämähäkkiverkon lumous

Minä tuon ja vien tietoa ja rakennan positiivisia siltoja ihmisten ja tiimien välille. Tärkein tehtäväni on mahdollistaa koko orkesterin yhteistyö. Pyrin pitämään huolta siitä, että kaikki tietävät roolinsa ja yhteisen tavoitteen, sanoo Atean markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Vesenterä.

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian suurin it-palvelutalo. Norjalaisen pörssiyhtiön palveluksessa on noin 7000 työntekijää. Suomessa Atea on toiminut yli 30 vuotta, ja täällä töissä on 600 henkeä. Atea on saanut nimensä erään hämähäkkisuvun mukaan, ja se kuvaa Vesenterän mukaan mainiosti verkkomaista toimintaympäristöä. 

– Tämä on hyvin epäformaali ja matalahierarkkinen talo, todellinen matriisiverkosto, jossa saa osallistua moneen, Vesenterä sanoo. – Nautin siitä, että täällä tapahtuu paljon ja on niin paljon, mistä ammentaa.

Uramahdollisuuksia riittää, yksilöihin luotetaan, ja jokainen johtaa itseään. 

– Kehitys alalla on nopeaa, ja koko ajan tulee uusia tarpeita. Me tarjoamme palveluja niin laajasti ja monimuotoisesti, että täällä tarvitaan hyvin erilaisia osaajia monenlaisiin tehtäviin.

"Alalle voi tulla useaa eri reittiä."

Esimerkiksi tiedonhallinnan ja digitalisaation laajenemisen tarpeet ovat suuria, eikä robotiikalla ja automatiikalla ratkaista osaajapulaa. Naisia on yrityksessä noin viidesosa, mikä ei ole Vesenterän mukaan alalla lainkaan poikkeuksellista. Monet naiset kokevat Atean tutkimuksen mukaan it-alan liian tekniseksi ja vaikeaksi. Toisaalta palkkataso on hyvä ja vaikutusmahdollisuudet usein suuret. Vesenterä sanoo, että englanninkieliset termit lyhenteineen ja vaikeaselkoisine titteleineen saattavat saada alan näyttäytymään vähemmän houkuttelevana.  

– It-ala on nuori, ja se on alun perin lähtenyt kehittymään kaksikielisenä. Käyttämämme kieli saattaa estää hyviä hakijoita hakemasta alalle. Meidän pitää kiinnittää huomiota, minkälaista kieltä käytämme, jotta esimerkiksi tehtävän sisältö ymmärretään varmasti, Vesenterä sanoo. 

– Alalle voi tulla useaa eri reittiä. Eivät kaikki it-alan tehtävät vaadi teknistä syväosaamista, vaan alalla on monenlaisia eri valmiuksia vaativia tehtäviä. Yhteiskunnan näkökulmasta ei ole terve ilmiö, jos palveluiden kehittäjät edustavat vain yhtä kansanosaa. 

Vesenterän mukaan monelle Ateaan hakeutuvalle on tärkeää se, miten heidän työnsä vaikuttaa yhteiskunnallisesti sekä arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. 

– Vastuullisuustyömme ja se, että meidät on valittu maailman vastuullisimmaksi it-palvelutaloksi ovat myös painaneet vaakakupissa.  

Pitkiä työuria

Ateassa viihdytään keskimäärin yli 8 vuotta, mikä on Vesenterän mukaan tavallista pidempi aika it-alalla. Yritykseen myös palataan usein takaisin. 

– Tämä on ihmisten yhtiö. Meillä työskentelee todella osallistuvia ja avoimia ihmisiä, jotka ovat innokkaasti mukana kaikessa, on kyse sitten kyselyyn vastaamisesta, tapahtuman järjestelyihin osallistumisesta tai strategian kommentoinnista. 

"Olen saanut monella tapaa osoittaa osaamistani."

Firmassa on paljon myös alanvaihtajia.  

– Monipuolinen yhteisö on rikas. Meillä on hyviä kokemuksia siitä, että Ateaan on tultu täysin eri alalta. Eniten hyötyä on siitä, että on joustava ja muuntautumiskykyinen, pystyy toimimaan ja verkostoitumaan eri tiimeissä sekä nauttii siitä, että ympärillä tapahtuu paljon.

Vesenterä on ollut Ateassa 11 vuotta. Alun perin hän tuli äitiyslomasijaiseksi vastaamaan Suomen HR-toiminnasta. Sitä ennen hän työskenteli toimitusjohtajana suoramarkkinointiyrityksessä eikä HR-tehtävä kokonaisuudessaan ollut tuttu.

– Ajattelin, että uskallan kokeilla, sillä paikka oli määräaikainen. En ollut turvallinen valinta, mutta minun kohdallani otettiin riski. Olin suuresti hämmästynyt, kun minut valittiin.

Vesenterä päätyi keskelle yritysjärjestelyä, ja koki mahtavaksi sen, että sai mahdollisuuden oppia uutta. Aika pian hän kuitenkin huomasi, että HR ei ollut hänen juttunsa, ja hän siirtyi myyntiin, markkinointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen. Myyntijohtajana hän pääsi vetämään verkkokauppaa ja pienempiä asiakkuuksia, ja vuonna 2016 hänestä tuli johtoryhmän jäsen. Markkinointijohtajana hän vastasi verkkokaupan liiketoiminnasta sekä Customer Engagement -yksiköstä. Viestintä ja sisäinen viestintä tulivat mukaan nykyiseen markkinointi- ja viestintäjohtajan rooliin kaksi vuotta sitten.

– Minulla on ollut erilaisia rooleja ja tehtäviä, joissa olen voinut oppia, ja olen saanut monella tapaa osoittaa osaamistani. Atea antaa tilaa olla luova. 

Monta maata, yksi strategia

Vesenterä ja 7000 muuta atealaista viettivät juuri muutaman päivän Norjassa One Atea -strategian käynnistystapahtumassa. 

– Se oli vaikuttavaa. Kaikki tulivat sinne omissa maaverkkareissaan mutta lähtivät One-paita päällään. 

Vesenterä on ollut ison osan työurastaan esihenkilötehtävissä, mutta toimivan yhteistyön todellisen potentiaalin hän sanoo oivaltaneensa oikeastaan viimeisen viiden vuoden aikana. 

– Alkuaikoina sitä keskittyi enemmän oman näkyvyyden lisäämiseen ja halusi hakea uralleen jatkuvuutta. Opin antamaan ihmisille lisää tilaa kasvaa ja viedä roolejaan eteenpäin. On paljon palkitsevampaa nähdä, kun kaikki pääsevät loistamaan. 

Tämän oivalluksen jälkeen ei ole enää paluuta entiseen. Työn parhaimpia hetkiä on nähdä, mitä kaikkea ihmiset saavat aikaan monen tiimin yhteisessä hankkeessa. Koko kansainvälisen konsernin yhteinen strategia vain tiivistää yhteistyötä. 

– Ihmiset ovat siitä tosi innoissaan. Tämä on todella kiinnostavaa aikaa olla töissä. 

Naisten näkemyksiä it-alan houkuttelevuudesta

Vetovoimaa lisäävät 

• palkka

• teknologian kehitys

• kehittymismahdollisuudet

• tietotekniikan tärkeä merkitys yhteiskunnalle

• vaikeus/teknisyys.

Vetovoimaa vähentävät

• vaikeus/teknisyys

• istumatyö

• suuri työmäärä

• vähäinen naisten määrä

• vaikeus päästä alalle.


Lähde: IROResearchin Atealle toteuttama Tuhat suomalaista -tutkimus keväällä 2022.

Teksti: Meri Savonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Atea

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, joka on nimetty maailman vastuullisimmaksi IT-palvelutaloksi. Rakennamme tietotekniikalla parempaa ja sujuvampaa huomista. Vastuullisesti ja eettisesti, ympäristöstä ja yhteiskunnasta huolehtien. Atealaisia on 7500 Pohjoismaissa ja Baltiassa 84 eri paikkakunnalla, Suomessa atealaisia on 600. Liikevaihto vuonna 2021 oli 4,1 miljardia euroa. Atea on toiminut Suomessa yli 30 vuotta, it-alan ratkaisuja ja palveluita tuottaen. Olisitko yksi meistä?

Artikkelin asiantuntijat

Hanna Vesenterä

markkinointi- ja viestintäjohtaja, Atea

Yhteystiedot

tel: 0106136401customercenter@atea.fi

Atea somessa