”Haluan luoda yrityskulttuuria, jossa uskalletaan olla ihmisiä”

Elina Veisterä on ollut kiinnostunut johtamisesta jo nuoresta lähtien. Lukion jälkeen hän opiskeli farmasiaa, kaupallisia aineita ja tietojen hallintaa. Nyt hän on työskennellyt farmasian parissa lähes 30 vuotta.

Johtajakin on ihminen, Prevett Oy:n toimitusjohtaja Elina Veisterä korostaa. Kuva: Sami Perttilä
Johtajakin on ihminen, Prevett Oy:n toimitusjohtaja Elina Veisterä korostaa. Kuva: Sami Perttilä

Olen pyrkinyt esimiestehtäviin urani alusta lähtien. Kun farmasian opintojen jälkeen aloin opiskella kaupallisia aineita, valitsin pääaineeksi johtamisen. Kerroin sisäänpääsykokeessa psykologin haastattelussa haaveammatikseni toimitusjohtajan työn. Kun haaveen sanoo ääneen, vaarana on, että se toteutuu, hymyilee Veisterä. 

Uraan apteekkimaailmassa ja lääketukuissa on mahtunut sekä asiantuntijarooleja että esimiestehtäviä monilla eri tehtäväkentillä. 

– Olen utelias ja kiinnostunut uusista asioista, uskallan haastaa itseäni ja ottaa vastuuta. Erilaiset tehtävät ovat antaneet luottoa omaan pärjäämiseeni ja innostaneet nostamaan rimaa.

Yksin olisi kuitenkin ollut vaikea ponnistaa menestykseen. Veisterä korostaakin niin tiimin kuin esihenkilöiden merkitystä.

– Kun itsensä haastamiseen yhdistyy kannustavat esihenkilöt, uralla eteneminen on mahdollista. Olen ollut onnekas, kun olen saanut tehdä töitä sen tyyppisissä yrityksissä ja sellaisten esihenkilöiden parissa, jotka ovat tukeneet ja auttaneet minua etenemään. 

Unelmapaikka aukeni Prevett:issä

Farmasian parissa Veisterä kokee tekevänsä merkityksellistä työtä. Kun hänelle avautui mahdollisuus siirtyä Prevettin johtoon pari vuotta sitten, merkityksellisyys sai uuden sävyn.

– Toimittamamme lääkkeet, tarvikkeet ja eläinten ruuat pelastavat eläinpotilaita ja antavat lemmikeille ja tuotantoeläimille hyviä elinvuosia lisää. Olemme osa pitkää arvoketjua ja koen, että pystymme auttamaan asiakkaitamme eläinlääkäreitä ja -klinikoita, sekä vaikuttamaan lemmikkien ja tuotantoeläinten hyvinvointiin ja omistajien arkeen.

Veisterän mukaan hyvä johtaja määrittää visiota ja suuntaa, sekä luo askelmia nykytilasta tulevaisuuden tavoitetilaan. Hän seuraa omaa yritystä mukauttaen tavoitteita ja askelmia ympäröivään markkinaan ja sen muutoksiin. Veisterä korostaa strukturoitua toimintaa ja analytiikkaa. 

 Suunnitelma ei saa olla vain sanahelinää."

On tärkeää rakentaa laskelmiin ja huolelliseen markkina-analyysiin perustuva strategia. Budjetointi, resursointi ja prosessien kehittäminen ankkuroidaan osasuunnitelmissa konkreettisin toimin.

– Suunnitelma ei saa olla vain sanahelinää. Pidän tärkeänä, että viiden vuoden suunnitelma pilkotaan palasiksi, ja että osasuunnitelmat viedään konkreettisina tavoitteina tiimeille. Konkreettista suunnitelmaa on helppo seurata ja tarpeen mukaan muuttaa ripeastikin markkinatilanteen muuttuessa. 

”Muutoksessa tulee kuunnella tiimiläisiä”

Veisterä kuvailee itseään muutosjohtajaksi. Viime vuosina Prevettillä on tehty paljon prosessin kehittämistä ja suuria teknisiä muutoksia, mm. verkkokauppa on uudistettu.

– On tärkeää, että koko organisaatio ymmärtää tavoitteet ja miten niihin pyritään. Johtajalta vaaditaan monipuolista viestintää, koska organisaatiossa työskentelevät ihmiset kuuntelevat ja käsittelevät tietoa eri tavoin. Monipuolisen taustani ansiosta pystyn toivottavasti ymmärtämään erilaisia näkökulmia.

Organisaatiolle täytyy jättää aikaa
käsitellä ja sisäistää tulevat muutokset ja päästä mukaan kelkkaan. 

– Välillä tiedustelen missä mennään, ja mennäänkö liian kovaa. Silti on olemassa riski omalle vauhtisokeudelle.

Avoin yrityskulttuuri on valttia

Veisterä painottaa, että Prevett on houkutteleva, hyvämaineinen työpaikka. Prevettiläiset ovat rohkeita ja avoimia, joten yhteistyötä oli alun alkaen helppoa lähteä rakentamaan, pohtii Veisterä. 

– Pyrin luomaan turvallisen työilmapiirin, olemaan helposti lähestyttävä ja pitämään hyvät keskusteluyhteydet henkilöstöön. Haluan ihmisten tietävän, että he ovat arvokkaita ja tärkeä osa tiimiä. Omia mielipiteitä saa esittää!

Työprosessien kehittämisessäkin Veisterä pyrkii konkretiaan. Prosessit ja henkilöstön roolijako piirretään auki askel askelelta kuvaan. Silloin ei ehkä keskustellakaan enää itsestä, vaan kuvasta, rooleista ja tavoitteista. 

Tulevaisuudessa yrityksen vastuullisuuden merkitys korostuu.

– Nuoret hakevat työelämältä enenevissä määrin yrityskulttuuria ja arvomaailmaa. Odotuksissa korostuvat eettiset arvot.

 "Annan vastuuta ja luotan, että ihminen onnistuu tehtävässään."

Veisterä kysyy, miten työnhaun lupaukset lunastetaan. Millaista perehdyttäminen on ja kohtaako työn realismi odotukset? Millaiset mahdollisuudet työssä on kehittyä? Hän haluaa auttaa alaisiaan etenemään.

– Pyrin tunnistamaan ihmisten potentiaalin, mahdollistan lisäkoulutuksen ja pyrin tarjoamaan tilaisuuden kokeilla erilaisia rooleja. Annan vastuuta ja luotan, että ihminen onnistuu tehtävässään. Samalla pyrin tarvittaessa tukemaan henkilöä oppimispolulla. On upeaa huomata, että omat alaiset alkavat loistaa tehtävässään, sanoo Veisterä.

Asiakkaan tarpeet ratkaisevat

Prevettin liikevaihto on kaksinkertaistunut parissa vuodessa. 

Asiakkaan toiveiden ymmärtäminen on menestyksen perusta.

– Keskitymme asiakkaan tarpeisiin, kehitämme valikoimaa ja pyrimme löytämään hyvät toimintamallit. Meidän mahtava asiakaspalvelutiimi on kaiken toiminnan perusta. Asiakaspalvelussamme on ihmisiä, jotka ovat farmasian alan ja eläinklinikan arjen ammattilaisia. He puhuvat asiakkaiden kanssa samaa kieltä, mikä on äärettömän tärkeää. 

Teksti: Pia Iisaho

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Prevett Oy

Prevett Oy

Prevett Oy on Vetcare-konserniin kuuluva, eläinten hoitoon ja lääkintään erikoistunut tukkukauppa. Toimimme itsenäisenä yrityksenä palvellen luottamuksella koko eläinlääkinnän alaa. Haluamme olla alaa yhdistävä voima eläinten parhaaksi.

Tuotevalikoimamme on alan kattavin ja muodostuu eläinlääkinnässä käytettävistä lääkkeistä, tarvikkeista sekä täydennysrehuista. Tuomme maahan myös asiakkaidemme tarvitsemia erityislupavalmisteita. Kehitämme tuotevalikoimaamme aktiivisesti yhdessä maailmanlaajuisen toimittajaverkostomme kanssa, mutta suhtaudumme uteliaasti myös uusiin yhteistyökumppaneihin. Olemme vuosittain mukana erilaisissa eläinlääkinnän tapahtumissa, sekä tuemme Suomessa tehtävää eläinlääketieteellistä tutkimusta.

Artikkelin asiantuntijat

Elina Veisterä

Elina Veisterä

Toimitusjohtaja, Prevett Oy

Yhteystiedot

Valimotie 13A, 00380 Helsinki p. 0207 109 340asiakaspalvelu@prevett.fi

Organisaation artikkelit