Yritystilaisuus, perhejuhlat, konferenssi, seminaari? – Varteenotettava vaihtoehto tapahtumapaikaksi löytyy läheltä

Latvia on näyttänyt kyntensä suurtenkin tapahtumien isäntämaana.

Yritystilaisuus, perhejuhlat, konferenssi, seminaari? – Varteenotettava vaihtoehto tapahtumapaikaksi löytyy läheltä

Latvia on kuin houkuttelevia värejä, makuja ja muotoja pursuileva herkkukauppa. Jokaiseen makuun löytyy varmasti sopivia elämyksiä. Näin totesi muutama hetki sitten Latvian tarjontaan tutustunut hollantilaisvieras. Tokaisu on jäänyt Riian kongressitoimistossa työskentelevän Aigars Smiltansin mieleen. Eikä vähiten siksi, että Smiltans työskentelee Latvian markkinoinnin parissa. 

Kokous-, konferenssi-, seminaari- ja koulutuspaikkaa etsiville Latvia on mahdollisuuksien aarreaitta. Maan tarjonta on runsasta silloin, kun tavoitteena on järjestää vaikkapa yrityksen henkilökunnalle yhteishenkeä ravitseva irtiotto arjesta tai tyylikäs lanseeraustilaisuus. 

Latviassa käytetään rohkeasti luovuutta tapahtumien järjestämisessä. Se ei kuitenkaan tarkoita laadusta tinkimistä. 

– Latvia on viime vuosina osoittanut olevansa hyvä järjestämismaa laadukkaille tapahtumille ja liiketoimintaan liittyville tilaisuuksille. Latviaan pääsee sujuvasti kansainvälisillä lentoyhteyksillä, ja lentoasema sijaitsee lähellä Riian ja Jurmalan kaupunkeja. Tapahtumainfrastruktuuri on Latviassa kehittynyt viime vuosina hyvin nopeasti, ja maassa on avattu useita upeita uusia tiloja, esimerkkinä Baltian suurin konferenssikeskus ATTA Centre, Latvian investointi- ja kehitysviraston (LIAA) varajohtaja Iveta Strupkaja esittelee.

Strupkajan edustaman LIAA:n tehtävänä on edistää Latvian kauppaa, investointeja, innovaatioita ja matkailua. Sen työnä on myös markkinoida Latvian matkailutuotteita ulkomailla. 

Strupkaja uskoo, että myös Suomessa ollaan kiinnostuneita Latvian tarjonnasta. Latvia on maantieteellisesti ja historiallisesti Suomea lähellä. Se on turvallinen ja vehreä kohde. Matkailija kohtaa hyvää palvelua ja havaitsee, että myös kestävä kehitys on otettu huomioon. 

 Kuva: Ģirts Raģelis.

Nautitaan kohtaamisista pitkän tauon jälkeen
Koronapandemia-ajan jälkeen monissa yrityksissä on ajankohtaista pohtia, miten etätöissä pitkään ahertaneiden työntekijöiden yhteishenkeä voitaisiin jälleen vahvistaa. 

 Poikkeusaika on saattanut merkitä yrityksen toimintakulttuuriin aiemmin olennaisena osana kuuluneiden asiakkaiden ja yrityksen edustajien välisten livetapaamisten puuttumista. Tässäkin tapauksessa yhteinen irtiotto tutusta maisemasta saattaa olla hyvä tapa palata vanhaan normaaliin – kasvokkain kommunikointiin.

Irtiottojen ja muiden tapahtumien tärkeyden lisäksi vuosikymmeniä yrityksille suunnattujen palvelujen parissa työskennellyt Smiltans ymmärtää myös kustannusten merkityksen. Laadukkaan ja tavoitteita palvelevan tapahtuman kustannukset eivät saa karata käsistä. 

– Jos yritys majoittaa ja tarjoaa elämyksiä yhdelle ihmiselle vaikkapa Barcelonassa, sama raha riittää Riiassa kahden, jopa kolmen ihmisen majoittamiseen, kestitsemiseen ja aktiviteetteihin. Myös useiden hotellien hinnat ovat kohtuullisia ja hinta-laatusuhde on hyvä, Smiltans sanoo.

Konferenssien onnistumiseen panostetaan
Latvia sijaitsee ihanteellisella paikalla Baltiassa, Pohjoismaiden naapurustossa. Helsingistä, Tampereelta ja Turusta Riikaan lentää alle tunnissa ja Latvia on lyhyen automatkan päässä Tallinnasta. Lento Frankfurtista Riikaan kestää alle kaksi tuntia.

LIAA edustava Strupkaja uskoo, että Latvialla on valtava potentiaali monenlaisten tapahtumien järjestämispaikkana. Kiitos Latvian maantieteellisen sijainnin, helpon saavutettavuuden ja laadukkaiden palvelujen. Potentiaalia luovat lisäksi kehittynyt infrastruktuuri ja teknologia.  

Latvia on jo todistanut kykynsä järjestää menestyksekkäästi erittäin arvostettuja kansainvälisiä tapahtumia, kuten konferensseja. Maa tarjoaa eri alojen johtaville asiantuntijoille ja heidän edustamilleen teollisuudenaloille laadukkaan kontekstin esittäytyä maailmanlaajuisesti.

Kansainvälinen liikematkailu keskittyy tällä hetkellä Latviassa pääasiassa Riikaan ja Jurmalaan, mutta Strupkajan mukaan LIAA haluaa edistää alan kehitystä myös muilla alueilla. Maasta löytyy myös pääkaupungin ulkopuolelta paljon historiallisia, vehreitä, turvallisia ja houkuttelevia paikkoja vaikkapa tiiminrakennustapahtumille ja seminaareille. 

 Riian vanhakaupunki, joka on ollut yksi Unescon maailmanperintökohteista vuodesta 1997 lähtien. Kuva: Elina Engberg.

Latvian liikematkailun menestystarina – hybriditapahtumat
Liikematkailu elpynee vähitellen pandemian jälkeen, mutta jo nyt on selvää, ettei se palaudu tavanomaiseen muotoonsa. 

Muutos on kuitenkin mahdollisuus oppia uutta ja löytää tuoreita luovia ratkaisuja, myös tapahtuma-alalla. Tapahtuman konferenssiosa voidaan korvata digitaalisilla ratkaisuilla, jotka mahdollistavat entistä suuremman yleisön tavoittamisen. 

Verkostoitumisella ja vertaisviestinnällä on kuitenkin edelleen oma arvonsa. Latviassa on etsitty ja löydetty toimivia tapoja yhdistää kasvokkain kohtaamisten ja digitaalisten tapahtumien parhaat puolet. 

– Ratkaisu löytyy laadukkaista hybriditapahtumista. Onnistuneen hybriditapahtuman suurin haaste on siinä, että sen tulee kyetä houkuttelemaan ja säilyttämään samanaikaisesti sekä kasvokkain että verkossa vierailevien kävijöiden huomio. Latvia on todistanut onnistuvansa siinä, LIIA:n matkailuosaston johtaja Inese Šīrava toteaa.

Hän lisää, että pandemian alussa näytti siltä, ettei mikään voisi olla yksinkertaisempaa kuin verkkotapahtumien järjestäminen. Todellisuus on kuitenkin osoittanut onnistuneen verkkotapahtuman vaativan paljon muutakin kuin Zoom-linkin luomisen. 

Šīrava puhuu hybridilähestymistavasta. Se tarkoittaa tehokasta viestintää ja rekisteröitymistä ennen tapahtumaa sekä dynaamisen ohjelmasisällön luomista. 

– Kasvokkain pidettävissä tilaisuuksissa osallistujien on hankalaa poistua huoneesta tilaisuuden aikana. Verkkotapahtumissa, erityisesti suurten yleisöjen tilaisuuksissa, konferenssihuoneesta poistuminen on huomattavasti helpompaa. Konferenssien järjestäjien haasteena on myös sisällön korkean laadun varmistaminen, Šīrava sanoo. 

Mielenkiintoisten sisältöjen lisäksi on varmistettava teknologian laadukkuus ja osallistujien välisen viestintäalustan toimivuus. Toimivassa hybriditapahtumassa tai digitaalisessa tapahtumassa yleisö ja puhujat voivat olla yhteydessä toisiinsa verkossa.

– Oikeanlaisen teknisen ja visuaalisen tuen saamiseksi tarvitaan laitteet, tapahtumapaikka sekä ammattinsa osaavia ihmisiä. 

Hybriditapahtumien järjestäminen on Šīravan mukaan osaamisala, jolla useat latvialaiset yritykset ovat jo saavuttaneet mainetta. Hän antaa esimerkin: Tapahtumatoimisto 3K Management voitti Pohjois-Euroopan tapahtumajärjestäjien yhdistyksen palkinnon parhaiten järjestetystä verkkotapahtumasta. Kyseessä oli 5G Techritory. Konferenssi pidettiin vuonna 2020 ja 2021. Tapahtuma kokosi puhujiksi 200 alan asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Tapahtumaa seurasi useita tuhansia ihmisiä. Kaksi muuta latvialaista yritystä oli ehdolla palkinnon saajiksi.

– Hybriditapahtumat eivät korvaa täysin kasvokkain järjestettäviä tilaisuuksia, sillä verkon välityksellä on hyvin vaikeaa luoda yhtä voimakkaita tunteita kuin kasvokkain järjestettävissä tilaisuuksissa, mutta yrityskonferensseihin hybriditapahtumat ovat varsin käyttökelpoinen ja toimiva ratkaisu, Šīrava lisää. 

Miten hybriditoimenpiteet vaikuttavat matkailualaan?
Jotkut matkailualan toimijat saattavat suhtautua hybriditapahtumiin kriittisesti,  Inese Šīrava pohtii. Hän kuitenkin muistuttaa, että hybriditapahtumienkin järjestäminen vaatii ateriapalveluja, kuljetuksia, tilavuokrausta, majoitusta, teknisiä ratkaisuja ja niin edelleen. 

– Hybriditapahtumat tarjoavat mahdollisuuden järjestää paljon suurempia tapahtumia, jotka houkuttelevat suurempia yleisöjä ja maailmanluokan puhujia. On muistettava, että pandemian jälkeen maailmanlaajuisen matkailualan markkinat jakautuvat uudelleen, ja monet vanhat toimintatavat eivät enää toimi. Ihmiset ovat muuttaneet matkustustottumuksiaan, ja ainakin aluksi he ovat tarkempia matkustustarpeen ja matkakohteen suhteen, Šīrava lausuu.

Hän viittaa ICCA:n (International Congress and Convention Association) tietoihin, jotka osoittavat, että liikematkustajat käyttävät kolme kertaa enemmän rahaa kuin vapaa-ajan matkustajat. 

– Liike- ja tapahtumamatkailun alalla käydään kovaa kilpailua matkakohteiden välillä.

Koronakriisi oli oppitunti 
Latvia on koronakriisin aikana panostanut tapahtuma-alan kehittämiseen.  

– Yksi toteutetuista toimista on Latvian konferenssilähettiläsohjelman perustaminen yhteistyössä Latvian kongressitoimiston ja Riian matkailun kehittämistoimiston kanssa, Strupkaja kertoo.

Ohjelman tavoitteena on yhteistyössä Latviassa asuvien huippuasiantuntijoiden kanssa varmistaa onnistuneiden tapahtumien järjestäminen Latviassa. 

Ohjelman perustamisen lisäksi on muun muassa luotu Latvian tapahtumakalenteri. Sen avulla voidaan seurata Latvian liike- ja tapahtumamatkailualan elpymistä ja kalenteri toimii myös markkinointivälineenä. Kolmas tärkeä toimenpide on ollut konferenssien, kongressien ja seminaarien tukirakenteiden voimakas kehittäminen. 

Latviassa sijaitseva Atta Centre on Baltian suurin kongressikeskus. Kuvat: Latvia Travel


Inspiroiva ympäristö
Latvia tarjoaa tapahtumille ja monenlaiselle yhdessä tekemiselle ympäristön, jossa on tämän päivän lisäksi läsnä historiaa keskiajalta nykypäivään.

Rakennuskanta on virkistävän moni-ilmeistä ja vaihtelevaa. Nähtävää riittää vaikkapa jugendin ja barokin ystäville. Riiassa on noin 800 jugendrakennusta. Vanhoissa rakennuksissa voi aistia vuonna 1201 perustetun Riian historian Latvian pääkaupunkina. Vanhakaupunki on vuodesta 1997 lähtien ollut yksi Unescon maailmanperintökohteista.

Niin konferensseille, kongresseille, tiimipäiville, lanseeraustilaisuuksille, gaala-illoille kuin yksityisille juhlille riittää Latviassa unohtumattomia paikkoja. 

Hanzas Perons on historiallinen rakennus, joka on mondernisoitu upeaksi tapahtumapaikaksi. Kuva: Latvia Travel.

Smiltans esittelee vaihtoehtojen kirjoa. Riiassa sijaitseva Hanzas Perons on ainutlaatuinen historiallinen rakennus, joka on muutettu moderniksi mieleenpainuvaksi tilaksi. Tilaa tapahtumalle on mahdollista vuokrata muun muassa Riian keskustori -rakennuskompleksista kuin myös Agenskalna Market -rakennuksesta, joka on historiaa huokuva kauppahallipaikka.  

Historian syleilyssä tapahtuman voi viettää myös muun muassa Mustapäiden talossa Riian vanhassakaupungissa sekä Riian latvialaisen seuran talossa. 

 


Mainituissa historiallisissa rakennuksissa ei ole omaa cateringpalvelua, joten tapahtumanjärjestäjällä on vapaus itse valita ruoka- ja juomatarjoilun hoitava ravintola. 

– Ravintoloista löytyy varmasti tilaisuuden luonteeseen sopiva vaihtoehto. Myös hyvin korkean profiilin ravintolat tarjoavat catering-palvelua, Smiltans sanoo. 

Latvian tarjonnan kattavasti tunteva Smiltans vinkkaa myös paikoista, jotka eivät välttämättä tule ensimmäiseksi mieleen, mutta jotka tarjoavat mielenkiintoiset puitteet hyvin monenlaisille tapahtumille. Sellaisia ovat esimerkiksi veden päällä sijaitseva taidekeskus Noass, josta aukeaa näkymä Riian vanhaankaupunkiin sekä Riian moottorimuseo, Kalnciema kortteli, H2O6-tapahtumakortteli ja Aldariksen olutmuseo. 

Runsas kattaus laatuhotelleja
Useat latvialaishotellit tarjoavat majoituksen lisäksi myös kokous-, juhla- ja muuta tapahtumatilaa.

Smiltans poimii esimerkkejä ja niitähän riittää. Hyvin keskeisellä paikalla Riiassa sijaitsee Baltian suurin hotelli Radisson Blu Latvia, joka tarjoaa täyden palvelun konferenssi- ja kongressipaketteja jopa tuhannelle osallistujalle. Lisäksi lyhyen kävelymatkan päässä Radisson Blu Latvia -hotellista on runsaasti muita hotelleja. Näin ollen myös majoitustilaa on suurellekin yleisömäärälle. Smiltans mainitsee, että kokemisen arvoinen kohtaamispaikka on Radisson Blu Latvian Sky Line Bar 26. kerroksessa.

Riiassa sijaitsee Baltian suurin hotelli Radisson Blu Latvia. Kuva: Latvia Travel.

Latviaan tullaan juhlistamaan myös yksityisiä arvokkaita hetkiä, esimerkiksi häitä ja vuosipäiviä joko pienemmällä tai isommalla porukalla. Osa yritys- kuin yksityistilaisuuksia järjestävistä haluaa tarjota vierailleen luksusta. 

– Viiden tähden hotelli Grand Hotel Kempinski sijaitsee Riian vanhassakaupungissa Latvian oopperatalon naapurissa. Grand Poet Hotel by Semerah puolestaan sijaitsee puistoalueella aivan vanhankaupungin tuntumassa. Myös neljän tähden laatuhotellien valikoima on Riiassa runsas.

Pienten ja suurten tapahtumien järjestäjää ilahduttaa myös se, että Latvian pääkaupunki Riika on kompakti. Aikaa ei tärväänny liikenteessä ja paikasta toiseen siirtymisessä. Kävely on useimmiten Riiassa hyvinkin sopiva vaihtoehto eikä liikkumisesta aiheudu kohtuuttomia kustannuksia, vaikka kulkupelinä olisi taksi.

Vaihtoehtoja pienemmille ryhmille
Kokouksia, perhejuhlia ja vaikkapa lanseeraustilaisuuksia pienemmille ryhmille järjestävän kannattaa muistaa, että Latviassa on useita upeita ja arvokkaita kartanotiloja vuokrattaviksi. Niihin matkaa tunnissa Riian keskustasta. 

Smiltans luettelee kartanovaihtoehtoja: Lielupes, Rūmenes, Kukšu, Mālpils Dikļu ja Mežotnes, Bīrinu. Kartanoihin ja niiden tarjoamiin palveluihin kannattaa tutustua kartanojen kotisivuilla. Jo kuvat kertovat rakennusten ja niiden ympäristöjen upeudesta.

Dikļu Kartano on idyllinen paikka pitää tapahtuma.

Illallinen kruunaa tapahtuman
Lyhytkin matka ulkomaille voi olla myös antoisa makumatka. Smiltans toteaa Latviassa panostettavan ahkerasti siihen, että vieraille on tarjottavana paikallisia makuja ja uusia ruoka- ja juomatuttavuuksia. 

Riiassa on mahdollista löytää onnistuneen makuelämyksen tarjoava ravintola monesta eri hintaluokasta. Korkean profiilin huippuravintoloita on useita. 

– Mainittakoon Vincents-ravintola, Max Cekot Kitchen, Kolonāde. Mūsu stāsti..., 3 Chefs restaurants 3 Chef’s Restaurant, Entresol, Kaļķu Vārti, Smiltans luettelee.

Ravintola Kolonāde. Kuva: Elina Engberg.

Omat olympialaiset, golfturnaus tai musiikkirientoja
Latvia on hyvä valinta myös silloin, kun tavoitteena on tarjota henkilökunnalle, juhlavieraille tai asiakkaille aktiviteetteja, mukavaa yhteistä tekemistä. 

Noin 50 kilometrin päässä Riiasta sijaitseva Sigulda on tunnetusti mitä parhain paikka muun muassa omien ”olympialaisten” järjestämiseen. Alueella sijaitsee lähes ympärivuotisesti avoinna oleva kelkkarata. 

Monenlaisia kohtaamisia ja jopa illallisia on mahdollista järjestää Jūrmalan lumoavilla rannoilla. Jūrmala on yli sata vuotta vanha kylpyläkaupunki Riianlahden rannalla. Matkaa sinne on Riiasta vain noin 25 kilometriä. 

Kuva: Latvia Travel.


Latviassa on kokemusta monenlaiseen tarpeeseen räätälöityjen aktiviteettien järjestämisestä. Tarjouksia voi pyytää paikallisilta tapahtumajärjestäjiltä.

Miltä kuulostaisi golfturnaus omana tapahtumanaan tai toisen tilaisuuden ohessa? Riiassa on kaksi 18 reiän golf-kenttää. Ozo Golf sijaitsee vain noin 20 minuutin ajomatkan päässä Riian keskustasta. Molemmissa on myös ravintolapalveluita. 

Musiikkirientoja tapahtuman oheen kaipaavia ilahduttaa niin Riian oopperan tarjonta kuin vaikkapa Riian katedraalin konserttitarjonta. Ohjelmassa on eri aikakausien musiikkia.

– Eikä kannata unohtaa Riian monia museoita, Smiltans lisää. 
 

Teksti: Tiina Örn

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Latvia Travel

Latvia Travel

Marketing Latvia as a tourism destination.