07.05.2022

Tokmanni arvot edellä parhaaksi työpaikaksi

Tokmannilla myydään hinta-laatusuhteeltaan houkuttelevia tuotteita ylpeästi yhteistyöllä ja henkilöstön hyvinvointi etusijalla.

Henkilöstön hyvinvointi määrittää tulevaisuuden suunnan.
Henkilöstön hyvinvointi määrittää tulevaisuuden suunnan.

Tokmanni on paitsi halpakauppa, myös ylpeä siitä. Saman tavaran myyminen kilpailijoita edullisempaan hintaan edellyttää kykyä toimia sisäisesti muita tehokkaammin. Tarvitaan uskallusta uudistua ajan vaatimassa hengessä sekä koko työyhteisön potentiaalin hyödyntämistä yhdessä tekemiseen. Tämä onnistuu vain, jos työtä tekevät ihmiset voivat hyvin. Tokmanni tekeekin mittavia panostuksia ollakseen kaupan alan paras työpaikka nyt ja tulevaisuudessa.

Maaliskuussa Tokmanni käynnisti työntekijöillensä uuden pitkäkestoisen hyvinvointiohjelman, jonka avulla huolehditaan siitä, että organisaation arvot voivat toteutua yksilö- ja yritystasolla entistä paremmin.

– Elämme kolmatta vuotta poikkeusaikoja, mikä on heijastunut ihmisten jaksamiseen työssä ja vapaalla. Arvomme Ylpeästi halpa, Uskallamme uudistua ja Yhdessä, toteutuvat vain, jos työntekijämme ovat energisiä, työ on motivoivaa ja työkulttuuri inspiroiva. Näiden asioiden systemaattinen eteenpäin vieminen edellyttää tässä ajassa sitruunapuristimen sijaan kastelukannua, henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Sirpa Huuskonen Tokmannilta avaa nyt käynnistyneen nelivuotisen hyvinvointiohjelman taustoja.

Energinen ihminen

Tokmannin hyvinvointiohjelma alkaa työntekijöiden nykytilan yksilöllisellä kartoituksella, jonka jälkeen työntekijät saavat omaa tilannettansa parhaiten tukevia työkaluja hyvinvoinnin lisäämiseen sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. 

– Saamme konkreettisia vinkkejä palautumiseen, ravitsemukseen ja liikkumiseen. Lisäksi edistämme henkistä hyvinvointia tarjoamalla tokmannilaisille matalalla kynnyksellä mahdollisuutta lyhytterapiaan ja huomioimalla ihmissuhteiden merkityksen työssä ja kotona. Olemme muun muassa resursoineet koulutettuihin sovittelijoihin työpaikallamme, jotta konflikteja ei lakaista maton alle ja pienetkin asiat selvitetään, Huuskonen antaa esimerkkejä toimenpiteistä.

Motivoiva työ

Tokmannilla nähdään, että työhyvinvoinnin edellytys on hyvän johtamisen lisäksi yksilön kyky johtaa omaa työtään ja rajata sitä niin, ettei kuorma käy ylivoimaiseksi kantaa. Samalla on tärkeää muistaa, että asiantuntijoiden ja fyysisen työn tekijöiden haasteet ovat erilaisia, ja myös keinot niiden ratkomiseen.

– Asiantuntijat kokevat korona-ajan lisänneen työtä ja toisaalta etätyö on muuttanut työn luonnetta. Erilaisten itsensä johtamisen kurssien avulla autamme tekemään työstä tehokasta, mielekästä ja riittävästi tauotettua. Fyysistä työtä tekevien tarpeet huomioidaan muun muassa fysioterapeutin ohjeistuksella, Huuskonen sanoo. 

Inspiroiva työkulttuuri

Tokmannin tavoite olla kaupan alan paras työpaikka edellyttää myös vuorovaikutteista johtamiskulttuuria, jossa jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi.

– Uskomme johtamisessa valmentavaan otteeseen, mukaan ottamiseen ja työyhteisötaitojen kehittämiseen, jotta jokainen voi tuntea panoksensa työyhteisössä merkitykselliseksi sekä olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi, Huuskonen kiteyttää.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Tokmanni Group Oyj

Tokmanni Group Oyj

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 100 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Noin 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2021 Tokmannin liikevaihto oli 1 142 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 106 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Artikkelin asiantuntijat

Sirpa Huuskonen

henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja, Tokmanni

Yhteystiedot

Isolammintie 1 04600 MÄNTSÄLÄ Tel. +358(0)300 472 220

Tokmanni Group Oyj somessa