Sukupolvenvaihdos vaatii rohkeutta

Cailap Oy:n liiketoimintajohtaja Hanna Laurmaa on löytänyt itsestään rohkeuden olla johtaja. Nyt hän on valmis vaihtamaan toimitusjohtajan kapulan isänsä ja yrityksen perustajan Lauri Laurmaan kanssa.

Sukupolvenvaihdos vaatii rohkeutta

Hannan ei pitänyt alun perin lähteä mukaan perheyrityksen toimintaan. 

– Leikin lapsena yrityksen varastossa siskoni Heidin kanssa ja seurasin, miten kovaa työtä yrittäjävanhempani tekivät. Ajattelin, että tuohon leikkiin en kyllä lähde mukaan!

Toisin kuitenkin kävi. 

– Olen koulutukseltani luokanopettaja, mutta huomasin jo opintojeni aikana, ettei luokanopettajuus olekaan minun juttuni. Veri veti yrittäjyyteen, joten hyppäsin mukaan tuoteryhmäpäälliköksi. Sillä tiellä ollaan, enkä ole hetkeäkään päätöstäni katunut.

Kapula vaihtuu isältä tyttärelle

Tällä hetkellä Hanna työskentelee yhtiössä liiketoimintajohtajana. 

– Aloitin tässä tehtävässä vuonna 2017. Tämä on ollut erinomainen näköalapaikka ja luonnollinen siirtymävaihe ennen kuin isäni, toimitusjohtaja Lauri Laurmaa jää loppuvuodesta eläkkeelle Cailapin toimitusjohtajan tehtävästä. 

Hanna myöntää, että uusi rooli on kaikesta huolimatta iso henkinen muutos. 

– Isäni on luotsannut Cailapia vuosikymmenet oman visionsa mukaan ja olemme ostajana toimivan siskoni Heidin kanssa voineet olla vain kyydissä mukana. Koen, että olen kasvanut vuosien varrella isompiin saappaisiin ja nyt uusi rooli tuntuu hyvin luonnolliselta, motivoivalta ja innostavalta. 

Nyt olen valmis luotsaamaan yritystä ilman isän vetoapua ja tekemään vaikeitakin päätöksiä. Se motivoi minua aivan uudella tavalla.

Ekologisuus ja suomalaisuus kärkinä

Hannalla onkin selkeä visio siitä, mihin suuntaan hän haluaa yhtiötä reivata. 

– Olemme siskoni kanssa yhtä mieltä siitä, että Cailap voisi tehdä tulevaisuudessa enemmän yhteiskunnallista hyvää. Ekologisuus, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä arvoja ja aiomme tuoda ne yhä vahvemmin mukaan liiketoimintaamme. Moni ei myöskään miellä Cailapia suomalaiseksi yritykseksi, joten haluamme erottua yhä vahvemmin suomalaisella designilla Design from Finland -merkin avulla. Brändikin tulee kokemaan kasvojenkohotuksen tulevan vuoden aikana, hän väläyttää.

Teksti: Mia Heiskanen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Cailap

Cailap

Cailap Oy Marketing on Suomen johtava kauneusalan toimija, vuonna 1977 perustettu perheyritys. Cailap on yli 40 vuoden ajan luonut kauneuteen ja pukeutumiseen liittyviä tuotteita. Cailapin päätuoteryhmät ovat kauneusvälineet, korut, hiuskorut ja optiset tuotteet. Tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi lisenssillä valmistettavat, suositut Muumi-tuotteet.