PT:n tohtorihautomo on investointi kansakunnan osaamiseen

Palkansaajien Tutkimuslaitoksen (PT) perustama tohtorihautomo on toimiva esimerkki kaikkia osapuolia hyödyttävästä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä.

PT:n tohtorihautomo on investointi kansakunnan osaamiseen

PT on perustanut Palkansaajasäätiön avustuksella tohtorihautomon, joka rahoittaa kerrallaan kolmen taloustieteen tohtoriksi valmistuvan jatko-opiskelijan väitöstyötä. Tohtorihautomoon valitut jatko-opiskelijat saavat toimistoinfran ja palkan lisäksi laadukasta ohjausta riippumattoman yksityisen taloudellisen tutkimuslaitoksen suojassa, tiiviin tutkijatyöyhteisön ja kansanväliset verkostot. 

Hautomon kautta tutkimuslaitos rekrytoi joukkoihinsa eri yliopistoista soveltuvimmat jatko-opiskelijat. Yliopistot puolestaan säästävät yhteistyön ansiosta niukoista resursseistaan ja tohtorit valmistuvat tavoiteajassa.

“Tohtorihautomolla on ennen kaikkea yhteiskunnallista merkitystä, sillä korkeasti koulutettu väestö on pienen kansantalouden tukijalka tulevaisuudessakin.

Tohtorihautomolla on ennen kaikkea yhteiskunnallista merkitystä, sillä korkeasti koulutettu väestö on pienen kansantalouden tukijalka tulevaisuudessakin. 

PT:n tohtorihautomo on hyvä osoitus siitä, kuinka yksityisen sektorin toimijoiden satsaukset hyödyttävät laajasti koko yhteiskuntaa (public-private partnership).

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Palkansaajien Tutkimuslaitos

Palkansaajien Tutkimuslaitos