Verkkokauppa kasvaa reippaasti suhdanteesta riippumatta

Suomen talous on hidastumassa, ja loppuvuodesta 2019 näyttäisi muodostuvan taloudellisesti aiempaa vaisumpi.

Verkkokauppa kasvaa reippaasti suhdanteesta riippumatta

Suomen talous on hidastumassa, ja loppuvuodesta 2019 näyttäisi muodostuvan taloudellisesti aiempaa vaisumpi. Tämä heijastuu myös verkkokauppaan, mutta paljon vähemmän kuin yleinen markkinatilanteen muutos. Verkkokauppa on suhdanteesta riippumatta edelleen noin 11 prosentin kasvussa Suomessa viime vuoteen verrattuna.

– Yleinen kaupan kasvu Suomessa on tänä vuonna vaatimatonta, korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Siihen verrattuna 11 prosentin kasvu verkkokaupassa on suuri. Raporttimme mukaan verkkokaupankäynnin suuruus Suomessa on vajaan neljäntoista miljardin euron luokkaa, toimitusjohtaja Markus Laurio Paytrail Oyj:stä kertoo. 

Laurion mukaan verkkokaupan kasvu syntyy Suomessa kahdesta asiasta: Palveluita siirtyy yhä enemmän digitaaliseen muotoon ja sitä kautta verkkokauppaan. Toisaalta kauppa verkossa kasvaa paljon nopeammin kuin kivijalkakauppa.

Nopeaa ja helppoa ostamista

Verkosta ostamisen suurin syy Suomessa on ajan säästö ja ostamisen helppous. Toisaalta verkkokaupat ovat aina auki ja tuotteita sekä hintoja on helppo vertailla verkossa. Vasta neljäntenä tulevat halvemmat hinnat. Hinnan merkitys on pudonnut vuosi vuodelta suomalaisessa verkkokaupassa. 

Ulkomaisesta verkkokaupasta ostettaessa hinta on tärkein ostoperuste. Suomalaisten kuluttajien verkkokauppaostot ulkomaisissa verkkokaupoissa eivät ole enää kasvaneet samassa suhteessa kuin aiemmin. 

– Arvioimme tämän johtuvan siitä, että saatavuus on parantunut ja hinnat ovat kilpailukykyisempiä myös kotimaisissa verkkokaupoissa.

Palveluiden osuus verkkokaupankäynnistä kasvaa koko ajan, koska palveluiden digitalisoiminen siirtää niitä verkkokauppaan. Kaikkein suurin sektori verkkokaupassa on matkustaminen.

Ostaminen mobiilissa kasvaa

Raportin mukaan verkkopankki on edelleen suosituin maksutapa. Yhä useampi hoitaa sekä tuotteiden selailun että niiden maksamisen kännykällä verkkokaupassa. Kaikkein suosituin mobiilimaksutapa suomalaisessa verkkokaupassa on MobilePay.

– Tänä vuonna sen markkinaosuus jopa tuplaantuu kahdeksaan prosenttiin, mikä on valtava muutos konservatiivisella toimialalla, Laurio toteaa.

Verkkomaksamisen helppoutta uhkaa uusi PSD2-maksupalveludirektiivi, jolla halutaan parantaa kuluttajien maksuturvallisuutta vahvaa tunnistautumista lisäämällä, mikä tekisi ostamisesta nykyistä kankeampaa. 

– Direktiivin voimaanastumiselle on kuitenkin annettu siirtymäaikoja. Tämän vuoden aikana ja ensi vuoden alussa ainakaan en usko kovin suuriin muutoksiin kuluttajan maksukokemuksen osalta, Laurio sanoo.

Teksti: Jari Peltoranta

Commercial

Organisation information

Paytrail

Paytrail

Paytrail tekee verkossa ostamisesta ja myymisestä mukavaa

Olemme verkko-ostajan ja verkossa kauppaa tekevän yrityksen auttaja, paras kaveri. Miksi? Koska verkkoasioinnin pitää olla asiakkaalle mahdollisimman sujuvaa, jotta siitä syntyy mukava kokemus. Eihän kukaan halua latistaa positiivista tunnelmaa siinä vaiheessa kun tulee aika maksaa. Yrityksen näkökulmasta hyvä ostokokemus tarkoittaa loppuun asti asioivia ja palaavia asiakkaita.

- Perustettu 2007 Suomen Verkkomaksut nimellä, Paytrail vaihtui nimeksi 2013.
- Vastaamme yli 20 000 asiakkaamme verkkopalvelun maksuliikenteestä.
- Paytrailin verkkomaksupalvelun avulla on ostettu tuotteita ja palveluita jo yli 20 miljardin euron arvosta.
- - Ostimme 2021 toisen suomalaisen verkkomaksamisen pioneerin, Checkout Finlandin.
Henkilöstömäärä: 75 alan rautaista ammattilaista. Rekrytoimme jatkuvasti lisää.
- Vuoden 2020 liikevaihto 18 miljoonaa euroa.
- Paytrailille on myönnetty turvallisen maksamisen Safe Pay -sertifikaatti.
- Perustajat Lennu Keinänen ja Niko Lehtonen.
- Pääkonttori Suomessa, Jyväskylässä. Toimimme myös Tampereella ja Helsingissä.
- Yhtiötä pidetään suomalaisena verkkomaksamisen edelläkävijänä ja se sai ensimmäisenä alansa toimijana maksulaitostoimiluvan kotimaassaan.
- Olemme osa Nets-konsernia.
- 2021 meidät palkittiin Suomen parhaimpana työpaikkana (Great Place to Work®, keskisuuret organisaatiot).

Contact details

Asiakaspalvelu: 020 718 1830 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24 %)

Paytrail in social media