Naiset kestävän ruokatuotannon mahdollistajina

Traktorivalmistaja Valtralla tuetaan aktiivisesti naisten urakehitystä. Tuotannossa pyritään energiatehokkuuden jatkuvaan kehittämiseen. Viime vuosina Valtra on vahvasti fokusoitunut smart farmingiin eli täsmäviljelyyn.

Naiset kestävän ruokatuotannon mahdollistajina

Vielä vähän aikaa sitten Hanna Gore työskenteli traktorinvalmistaja Valtralla henkilöstöpäällikkönä ja hänen kollegansa henkilöstön kehittämispäällikkönä. Sitten molemmat jäivät perhevapaille, ja pian Valtralla tuli auki henkilöstöjohtajan sijaisuus. 

– Aloimme miettiä, voisimmeko tehdä sijaisuuden puoliksi. Se oli meidän oma villi ideamme, jolle saimme uskomattoman tuen tiimiltämme, Valtran toimitusjohtajalta ja AGCO-konsernin Euroopan henkilöstöjohtajalta, Gore sanoo. 

– Uutta henkilöstöjohtajaa ei tarvinnut perehdyttää sijaisuuden ajaksi, ja me saamme kokemusta uudenlaisesta tehtävästä

Henkilöstöjohtaja Hanna Gore suosittelee rohkeasti kokeilemaan erilaisia tapoja yhdistää työ ja perhe-elämä.

Esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten Valtralla tuetaan naisten urakehitystä. Henkilöstöjohtajat Hanna Gore ja Hanna-Riikka Luhtala ovat etätöissä kaksi ja puoli päivää viikossa ja muun ajan perhevapaalla.

Lisää naisia ja diversiteettiä

Valtra on kuulunut vuodesta 2004 yhdysvaltalaiseen AGCO-konserniin, joka valmistaa maatalouskoneita ja työllistää 20 000 työntekijää 35 maassa. Valtralla ja AGCO Suomella työntekijöitä on reilu tuhat ja moottorivalmistaja AGCO Powerilla vähän alle tuhat. Valtralle – ja koko konserniin – halutaan lisää naisia sekä tuotantolinjoille että johtotehtäviin.

– Etenkin koneistuksen ja tuotekehityksen puolella on perinteisesti hyvin vähän naisia. 

Valtralla halutaan lisätä alan kiinnostavuutta kehittämällä naisten urapolkuja ja näyttämällä mallia. Organisaatiosta löytyy monia esimerkkejä urakehityksestä, jossa harjoittelijana aloittanut nainen on noussut nopeasti vastuullisiin tehtäviin. Henkilöstöön toivotaan muutenkin lisää monimuotoisuutta sen kaikissa muodoissaan. 

– Meillä on satoja tehtävänimikkeitä ja kymmeniä eri kansallisuuksia töissä. Keskisuomalaisissa maisemissa toimitaan globaalisti ja englantia pääsee käyttämään, Gore sanoo. 

Henkilöstön tarpeisiin pyritään vastaamaan esimerkiksi työaikajoustoilla ja etätyömahdollisuuksilla. 

– Tämä sitouttaa työntekijöitämme. Emme voi vaatia ketään joustamaan meidän suuntaamme, jos emme itse jousta. 

Sähköä vedestä ja lämpöä hakkeesta

Vastuullisen työnantajan rooliin kuuluu myös se, että työturvallisuus tehtaalla otetaan vakavasti. 

– Jokainen päivittäinen palaveri aloitetaan turvallisuusasioilla, sanoo tuotantojohtaja Tiina Herlevi

Tiina Herlevi on koko kansainvälisen AGCO-konsernin ensimmäinen nainen tuotantojohtajan tehtävässä.

– Käymme läpi, onko ollut tilanteita, joissa olisi ollut turvallisuuden suhteen parannettavaa, ja jos on, huolehdimme, että tarvittavat toimeenpanot tulee tehtyä. 

Tärkeää on myös se, että henkilöstöllä on hyvät työskentelyolosuhteet, mielekästä tekemistä on tarpeeksi eikä työ ole liian kuormittavaa. 

Traktoreita putkahtaa Suolahdella sijaitsevalta tehtaalta nelisenkymmentä päivässä. Tehtaan sähkö on lähes yksinomaan vesivoimalla tuotettua, ja lämpöä tuotetaan polttamalla haketta. Vuodesta 2000 tehtaalla on ollut ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän standardi. Jätteet kierrätetään tarkasti, traktorit tankataan uusiutuvalla Neste MY-dieselillä, ja vastuullisuus ja energiatehokkaat teknologiat ovat vahvasti esillä. Valtralla uskotaan, että tehdas saattaa hyvinkin olla maailman vihrein traktoritehdas, minkä eteen tulee tehdä jatkuvasti töitä.

AGCO REMAN -konseptiin kuuluu, että käytettyjä komponentteja, kuten moottoreita ja voimansiirtoja, kunnostetaan ja asiakas saa niille tehdastakuun. Valtra Connect -telemetriaratkaisun avulla traktorin huollontarvetta voi seurata etäyhteydellä ja ennakoiden. 

– Pyrimme jatkuvaan kehittämiseen, kaikenlaisen hukan vähentämiseen, energiatehokkuuteen ja toiminnan optimointiin. Emme kuljeta kymmentä vajaata rekkaa, vaan mieluummin kolmea täyttä, Herlevi sanoo. 

– Kuluttajat haluavat maanviljelijöiltä vastuullisesti tuotettua ruokaa, ja maanviljelijät vastuullisesti tuotettuja traktoreita. Teemme töitä sen eteen, että asiakkaamme saa traktoristamme parhaan mahdollisen kokemuksen.

Teknologiaspesialisti Johan Grotell toimii täsmäviljelyn kouluttajana ympäri Eurooppaa. 

Älykäs täsmäviljely

Viime vuosina Valtra on vahvasti fokusoitunut smart farmingiin eli täsmäviljelyyn, joka säästää ympäristöä ja parantaa tuottavuutta uusien, SmartTouch-käyttöliittymän kautta käytettävien teknologioiden avulla. Täsmäviljelyyn kuuluvat esimerkiksi:

Automaattiohjaus, joka pääsee satelliittipaikannuksen avulla senttien tarkkuudelle ja minimoi   ajon päällekkäisyyksiä ja aukkokohtia pellolla. Päällekkäisyys voi pienentyä jopa viidenneksen,   mikä paitsi säästää ajotunteja myös parantaa tuottavuutta, sillä liiaksi tiivistetty maa tuottaa 5–20 % vähemmän satoa.

Lohkoautomatiikka, joka huolehtii esimerkiksi siitä, ettei kemikaaleja ruiskuteta vahingossa kahta kertaa päällekkäin, sillä se osaa avata ja sulkea ISOBUS-ruiskun suuttimia ja lohkoja automaattisesti sen mukaan, onko tietty pellon kohta jo ruiskutettu.

Automaattinen määrän säätö, jonka avulla pystyy suunnittelemaan optimaalisen määrän 
siemeniä, lannoitteita ja ruiskutuksia erilaisille pelloille ja pellon osille, sille nämä poikkeavat   toisistaan esimerkiksi maalajin, ravintoarvojen ja kasvupotentiaalin suhteen.

Asiantuntija: Valtran teknologiaspesialisti Johan Grotell

Commercial

Organisation information

Valtra

Valtra

Valtra kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita, joista jokainen on valmistettu yksittäisen asiakkaan tarpeisiin. Helppokäyttöisyydestään, monipuolisuudestaan ja luotettavuudestaan tunnetut Valtran traktorit valmistetaan kestämään vaativimmat ilmastot ja takaamaan suurimman suorituskyvyn rankimmissa työolosuhteissa.

Valtra on AGCO:n maailmanlaajuinen tuotemerkki, Pohjoismaiden johtava traktoreiden valmistaja sekä yksi suosituimmista brändeistä Latinalaisessa Amerikassa.

Professionals

Hanna Gore

HR Operations & Systems Manager, EME

Johan Grotell

Product Specialist, Valtra, EME

Tiina Herlevi

Director, Manufacturing, Valtra EME

Contact details

Tehdas: Valmetinkatu 2, FI-44200 SUOLAHTI Puh. +358 20 455 01

Valtra in social media