Työelämässä ollaan paradoksien äärellä. Samaan aikaan kun ongelmanratkaisukyvyn ylläpitäminen jatkuvassa muutospaineessa korostuu, epävarmuuden aiheuttama stressitila ja tunnekuorma nakertavat sitä. Pitäisi olla ketterä ja dynaaminen, mitä se sitten kenellekin tarkoittaakin, mutta krooninen kiire ja käsittelemätön tunnekuorma eivät anna tilaa uusien oivallusten syntymiselle. Ihmisen aivot nimittäin pitävät kiireettömästä hengailusta, tyhjästä tilasta, josta käsin uudet luovat ajatukset voivat syntyä. 

Menestys kysyy nopeaa uudistumiskykyä, mutta samaan aikaan tunnekuorman aiheuttamat haitalliset ja usein tiedostamattomat käyttäytymismallit syövät työtehoja. Ihmisen inhimilliset pelot kasvojen menettämisestä, epäonnistumisesta, hylätyksi tulemisesta ja riittämättömyydestä aiheuttavat työyhteisössä piilottelua ja kiillottelua. Tunteen vallassa tehdään huonoja päätöksiä. Häpeä estää tosiasioiden kohtaamisen, ja relevantit uudistukset jäävät tekemättä. 

Tunteiden vallasta tunnesäätelyyn

Itsetuntemusta ja tunnetaitoja kehittämällä tiedostamattomat, edistysaskelien ottamista jarruttavat käyttäytymismallit tulevat näkyviksi. Tunteet ovat erottamaton osa ihmisyyttä ja kuuluvat myös työpaikalle. Tunteiden hyväksyminen osaksi työelämää ei kuitenkaan tarkoita tunnemyllerryksessä vellomista ja tunteen vallassa toimimista. Päinvastoin. Tunnetaitojen kehittämisellä edistetään kykyä tiedostaa ja säädellä omia tunteita niin, ettei niiden valta harhauta päätöksentekoa ja toimintakykyä.

Itsetuntemuksen ja tunnetaitojen kehittäminen syö työyhteisön resursseja huomattavasti vähemmän kuin pyrkimys hallita kohtaamattomien tunteiden aiheuttamia haitallisia toimintamalleja. Nykyajan organisaatioissa älykkyysosamäärän sijaan menestystekijäksi onkin nostettu emotionaalinen älykkyys. 

Vanhat, hierarkkiset toimintamallit eivät enää riitä. Tarvitaan uudenlaisia taitoja, joista avainasemassa ovat tietoisuustaidot, tunnesäätely, vuorovaikutus ja psykologisesti turvallisen ilmapiirin luominen. Kyky nähdä itsensä ja kohdata ihminen ihmisenä. Tämä on mahdollista vain ympäristössä, jossa ihminen kokee olevansa turvassa. Paikassa, jossa haavoittuvaisuuden paljastaminen ei uhkaa hyväksytyksi tulemisen kokemusta, eikä typerimmänkään idean julkilausuminen aja naurunalaiseksi yhteisön keskuudessa.

Vain turvassa ihminen uskaltaa olla oma itsensä, paljastaa hulluimmatkin ideansa ja rumimmatkin epäkohdat. Näin piilottelun sijaan tosiasiat tulevat kohdatuksi ja relevantit uudistukset mahdollisiksi. Vain turvassa työyhteisö voi menestyä koko potentiaalillaan. Tämä turva luodaan kohtaamisissa.