Carunan johtaja on vaativa mutta lempeä

Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori sanoo, että johtajan pitää olla erinomaisesti kartalla sekä organisaation tilanteesta että mukana olevista ihmisistä. Carunalla henkilöstö viihtyy erinomaisesti ja jokainen saa olla oma itsensä – sitä on myös toimitusjohtaja.

Toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori kertoo, että Carunalla työntekijät kokevat ylpeyttä omasta työstään. Työssä viihtyminen näkyy myös Great Place to Work -tutkimusten tuloksissa.
Toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori kertoo, että Carunalla työntekijät kokevat ylpeyttä omasta työstään. Työssä viihtyminen näkyy myös Great Place to Work -tutkimusten tuloksissa.

– Koen itseni onnekkaaksi siinä, että minulla on ollut hyvin erilaisia esihenkilöitä urani aikana. Olen saanut olla juniorina näkemässä huippujohtajien työtä. Pääsin myös alun alkaen alalle, josta pidin, sanoo sähköverkkoyhtiö Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori.

Nuorelle itselleen Tammivuori antaisi ohjeen: jos jokin työ ei tunnu oikealta, niin uskalla vaihtaa ja kokeilla jotain uutta. 

– Itse olen urani aikana tehnyt paljon sijaisuuksia. Kun on tarvittu sijaista, niin minuun on uskottu ja olen uskaltanut tarttua toimeen. 

“Sen, että carunalaiset viihtyvät työssään, kertovat myös numerot."

Carunan toimitusjohtajana Tammivuori aloitti viime toukokuussa. Sitä ennen hän ehti toimia yrityksessä talousjohtajana, varatoimitusjohtajana ja vt. toimitusjohtajana. Hänen kerrotaan olevan erittäin pidetty henkilöstön keskuudessa. Sen, että carunalaiset viihtyvät työssään, kertovat myös numerot. Suomalaisen työelämän tila- ja Great Place to Work Trust Index -tutkimusten mukaan 86 prosenttia carunalaisista sanoo yrityksen olevan todella hyvä työpaikka, kun tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38.

– Uskon siihen, että tyytyväiset työntekijät tarkoittavat myös tyytyväisiä asiakkaita. Töissä pitää olla hauskaa, Tammivuori sanoo. 

Myös työn merkityksellisyys saa carunalaisilta todella korkeat arvosanat. Yhtiö tuottaa sähkön yli 720 000 asiakkaalle Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla ja vastaa viidenneksestä maamme sähkönjakelusta. 

– Työntekijämme ovat kiinni asiakkaiden perusarjessa ja tietävät, kuinka tärkeää työtä he tekevät. Meillä koetaan ylpeyttä omasta työstä. 

Aina aikaa kuunnella

Tammivuori kokee, että hänen tehtävänsä toimitusjohtajana on poistaa esteitä ja luoda mahdollisuuksia, eikä hän tee sitä yksin, vaan luo puitteet 40 esihenkilölle hyvän työyhteisön rakentamiseen. Johtamisen tulee hänen mukaansa olla kokonaisvaltaista: johtajan pitää olla erinomaisesti kartalla sekä organisaation tilanteesta että mukana olevista ihmisistä. 

“Johtajan pitää olla erinomaisesti kartalla sekä organisaation tilanteesta että mukana olevista ihmisistä."

– Johtajalla pitää olla aikaa kuunnella ihmisiä. En nyt ihan jokaisen 260 työntekijämme perhetaustoja tunne, mutta työntekijät tunnen aika hyvin, ja ihmiset kertovat minulle asioistaan. Tykkään olla ihmisten keskellä, mutta minun itseni ei tarvitse aina olla esillä, Tammivuori sanoo.  

Carunaa hän kuvailee matalahierarkkiseksi. Päätäntävaltaa on pyritty lisäämään sinne, missä asiantuntijuuskin on. Myös avoimuutta, yhteisöllisyyttä ja rohkeutta puhua vaikeistakin asioista halutaan jatkuvasti lisätä. 

Lempeä mutta vaativa johtaja

– Haluan olla lempeä mutta vaativa johtaja ja osoittaa empatiaa. Me ihmiset emme ole numeroita. Carunalla ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Työpaikan tulee olla psykologisesti turvallinen paikka, Tammivuori sanoo. 

Tammivuori ei usko päälle liimattuihin rooleihin tai siihen, että kukaan voisi tarjota mitään muuta kuin oikeasti on. Hän sanoo olevansa työssään oma itsensä ja uskovansa esimerkin voimaan.

– Työyhteisölle on erittäin tärkeää, miten esimerkiksi palautetta annetaan ja millä tyylillä vääristä päätöksistä ja virhearvioinneista, joita me kaikki kuitenkin joskus teemme, saa palautetta. 

Rohkeutta uuden edessä

Tammivuori sanoo, että hänen työnsä pohjaa vahvasti Carunan arvoihin, joita ovat toimin "rohkeasti”, ”hyvällä energialla” ja ”yhdessä”. Tätä kaikkea tarvitaan energiamurroksessa, jonka etulinjassa Carunalla ollaan vahvasti mukana.

– Kaikilla työntekijöillämme tulee olla mahdollisimman hyvä tilannekuva ja käsitys siitä, mitä heiltä odotetaan ja mitä haasteita on odotettavissa. Kukaan ei tykkää yllätyksistä. Tulevaisuuden epävarmuuden ja energiamurroksen hahmottaminen ja sanoittaminen on tärkeää, hän sanoo. 

“Me ihmiset emme ole numeroita. Carunalla ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Työpaikan tulee olla psykologisesti turvallinen paikka."

Tammivuori uskoo, että aliarvioimme tulevaisuuden sähkön tarpeen, kun siirrymme uusiutuviin energianlähteisiin. Ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja yhteiskunnan sähköistyminen ovat arkeamme ravisuttavia ilmiöitä, jotka Carunalla on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa. Sähköntuotannon säänmukaisuus ja nykyistä suurempi joustavuus sekä liikenteen ja vaikkapa kaukolämmön sähköistyminen ovat asioista, jotka eivät tapahdu ilman tehokkaasti toimivia sähköverkkoja. Carunalla luodaan pohjaa sille, että yksilöt voivat tulevaisuudessa tehdä mahdollisimman hyviä ratkaisuja. Tammivuori uskoo tulevaisuuden olevan nykyisyyttä parempi. 

– Teemme joka päivä työtä, joka auttaa Suomea tulevina vuosikymmeninä. Vastuullisuus omista päätöksistä on iso. Niiden vaikutukset näkyvät vasta todella pitkän ajan kuluttua, Tammivuori sanoo. 

Teksti: Meri Savonen

Commercial

Organisation information

Caruna

Caruna

Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan. Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten viidenneksestä Suomen sähkönjakelusta.

Professionals

Jyrki Tammivuori

toimitusjohtaja, Caruna

Contact details

Upseerinkatu 2 PL 1, 00068 Caruna, Suomi