Vaasan Kaupunginteatteri esittää Pohjalaisia oopperan

Yksilön ja yhteiskunnan suhde on ollut aina monimutkainen. Mikä määrittää meidän tapaamme elää ja ajatella? Vallankäyttäjät, uskonnot, moraalikäsitykset? Kuinka paljon kohtalomme on muiden käsissä?

Vaasan Kaupunginteatteri esittää Pohjalaisia oopperan

Leevi Madetojan vuonna 1924 ensi-iltansa saanut Pohjalaisia-ooppera onnistuu edelleen koskettamaan nykyihmistä. Kolminäytöksinen ooppera kertoo voimakkaan tarinan vallasta, vapauden kaipuusta ja rakkaudesta. Vahvan ja romanttisen musiikin siivittämänä teos luo pakahduttavan linkin Suomen itsenäistymisen historiasta aina tähän päivään.  

Tunnetut pohjalaiset kansansävelmät, kuten Tuuli se taivutti koivun larvan ja Enkä minä hurjan luontoni tähären, kaikuvat läpi Madetojan mestariteoksen vieden katsojan perinteiseen, samalla kun ajaton näyttämöllepano tuo teoksen lähelle tässä ja nyt. 

Kotimaisen oopperaklassikon noustessa 14.1.2023 Vaasan kaupunginteatterin näyttämölle, toimii kapellimestarina pohjanmaalta kotoisin oleva Anna-Maria Helsing. Teoksen ohjaa vahvoista ja vaikuttavaista oopperaohjauksistaan tunnettu Anna Kelo ja lavastajana toimii Säde-palkinnon keväällä 2022 saanut Janne Vasama. Puvut teokseen suunnittelee Paula Varis.

Oopperaa tähdittävät upeat solistit: Jussi Vänttinen, Saara Rauvala, Päivi Pylvänäinen, Sauli Tiilikainen, Johannes Vatjus, Riikka Rantanen, Pekka Kuivalainen, Mika Nikander, Heikki Aalto ja Lasse Penttinen. Orkesterina teoksessa toimii Vaasan kaupunginorkesteri ja kuorona Vaasan oopperayhdistyksen kuoro.

Oopperan näytöskausi on lyhyt 14.1.–3.2.2023, joten liput kannattaa hankkia nopeasti.

Commercial

Organisation information

Vaasan kaupunginteatteri

Vaasan kaupunginteatteri

Vaasan kaupunginteatteri on taiteellinen teatteri. Tuotamme laadukasta ja moniäänistä teatteritaidetta: musiikkiteatteria lauluilloista oopperaan, draamaa klassikoista nykyteksteihin sekä korkeatasoista lastenteatteria. Viihde on osa monipuolista teatteritarjontaamme.

Niin taiteen kuin viihteenkin tulee heijastella aikaansa ja sen arvoja. Tarjoamme esityksiä, jotka puhuttelevat, vaikuttavat ja kehittävät katsojien maailmasuhdetta. Teatterimme on tärkeä osa vaasalaista identiteettiä sekä vahva osa suomalaista teatteritaidetta. Vaasan kaupunginteatteri on Vaasan seudun yhteinen taidetalo.

Lippukassa
ma-pe klo 11–13.30 ja 14-17
la klo 12-14.30 ja 15-17
su suljettu

Contact details

Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa Lippukassa puh. 06 325 3961vkt@vaasa.fi