Lakutehtailija peräänkuuluttaa tekemisen meininkiä

Maailmassa on tänään – kuten kaikkina muinakin aikakausina – paljon erilaisia kriisejä ja huolenaiheita. Yksi kehityssuunta ihmisten suhtautumisessa on se, että konkreettisten toimenpiteiden sijaan keskitytään yhä enemmän toisten syyllistämiseen. Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula on huolissaan. Ilmastonmuutoksesta, nuorisosta, maailmasta. Mutta ehkä kaikkein eniten lakutehtailijaa huolestuttaa se tapa, millä tämän päivän keskustelussa asioista puhutaan.

Lakutehtailija peräänkuuluttaa tekemisen meininkiä

– Maailmasta on voitava olla huolissaan, Nisula muistuttaa. – On voitava keskustella ja pohtia, miten tilanne saataisiin paremmaksi. Esillä olevat asiat ovat oikeita, mutta tapa, millä puhutaan, ei ole oikein. 

Puheet eivät hidasta ilmastonmuutosta

Ilmastonmuutos oli keskusteluiden ykkösaiheena Davosissa pidettyä maailman talousfoorumin vuosikokousta myöten. Sielläkin suorastaan odotetuin osuus oli Greta Thunbergin ja Donald Trumpin välinen nokkapokka. Käytännön toimenpiteet tilanteen kohentamiseksi uhkaavat taas kerran hukkua päätöslauselmiin kirjattuihin liturgioihin.

Sosiaalisen median kirjoittelu viekin asian jo suorastaan seuraavalle tasolle. Nisulan mukaan vastuullisuutta on myös se, mitä kirjoittaa ja miksi – sekä se, miten asiaan tutustuu ja millaisia näkökantoja ottaa huomioon.

Timo Nisula korostaa myös, että jokainen päätös, joka ei aidosti johda asian paranemiseen, on hyödytön. Maailma ei parane sen enempää syyllistämällä kuin sillä, että keskitytään olemaan huolissaan.

– Niin ihmisillä kuin yrityksilläkin on velvollisuus pitää huolta ilmastosta ja toimia muutenkin vastuullisesti. On aidosti tehtävä asioita, siinä viitekehyksessä kuin niitä voidaan tehdä. Parhaiten onnistutaan keskittymällä niihin asioihin, joissa voi vaikuttaa. Kaiken kattavan syleilyn sijaan olisi luvattava vaikka vain yksi asia, joka pystytään oikeasti toteuttamaan. 

Kouvolan Lakritsi on vaihtanut käyttämänsä energian biokaasuun ja pyrkii jatkuvasti löytämään ekologisempia pakkausratkaisuja. Tuotantoprosessissa kierrätetään kaikki, mitä suinkin voidaan.

Nuoret on oikeasti huomioitava

Erityisen lähellä lakutehtailijan sydäntä ovat tämän päivän nuoret. Nuorten syrjäytymisestä, koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista ja ylipäätään elämän perusasioiden oppimisesta käydään paljon keskusteluja ylimpiä poliittisia elimiä myöten. Jokainen haluaa parantaa tilannetta, harva käärii hihat ja ryhtyy tekemään. Timo Nisula painottaa tässäkin, että pienet, todelliset teot merkitsisivät nuorille jo paljon.

– Eduskunnan päätökset tekevät mahdollistamisesta mahdollista, mutta ne eivät sinällään synnytä yhtään työpaikkaa. Yritysten tehtävänä on ottaa vastuuta; jos ei muuta, niin asiallisella kohtelulla ja kannustamisella.

Nisulan mukaan on käsittämätöntä, että yritykset eivät vaivaudu edes vastaamaan nuorten lähettämiin työhakemuksiin. TET-harjoittelijat laitetaan täysin merkityksettömiin tehtäviin, kun tarjolla olisi mahdollisuus näyttää elämänsä ensimmäistä kertaa työympäristössä olevalle nuorelle, miten yritysmaailma toimii. 

– Samat firmat vikisevät jälkeenpäin, että nuoria koulutetaan väärin, että meidän toimialallemme ei saada riittävästi osaajia. Silloin olisi hyvä muistella niitä työhakemuksia, joihin vastaamatta jättäminen on vaikuttanut mielenkiinnon suuntautumiseen toisaalle. Vastaaminen ei vaadi juuri mitään, mutta merkitsee hakijalle uskomattoman paljon.

Kouvolan Lakritsi tukee useiden urheiluseurojen nuorisojoukkueita ja antaa heille mahdollisuuksia esimerkiksi urheilukoulujen pitämiseen eri paikkakunnilla. Yritys investoi vuosittain merkittäviä summia myös Nuorisokylä-hankkeisiin, joissa nuoret pääsevät tutustumaan oikeisiin elämän lainalaisuuksiin. Tiedon lisääntyminen auttaa ymmärtämään asioita sekä vähentämään epävarmuuden ja jopa katkeruuden tunnetta.

Vaikka mielipiteiden ääripäät pitävät yllä syyllistävää keskustelua ja maalaavat tuhon uhkakuvia sekä valtamedioiden että sosiaalisen median seinät täyteen, lakutehtailija näkee valoa tunnelin päässä. Kouvolan Lakritsi pyrkii omalta osaltaan haastamaan ihmiset ja yritykset tekemään ratkaisuja sen sijaan, että tyytyisivät olemaan onnellisia ylevistä missioista, visioista ja strategioista. 

– Uusi, fiksumpi nuoriso pelastaa maailman. Meidän tehtävämme on antaa heille mahdollisuus.

Commercial

Organisation information

Kouvolan Lakritsi

Kouvolan Lakritsi

Kouvolan Lakritsia on valmistettu tinkimättömällä otteella vuodesta 1945. Maun takana on perinteinen valmistusmenetelmä, oikeat ihmiset, hiottu resepti, sylillinen rakkautta ja toimitusketju, joka takaa jokaisen lakupalan tuoreuden. Kouvolan Lakritsi on käsityötä. Vielä tänäkin päivänä vaalimme lakritsin valmistuksen perinteitä ja valmistamme herkkumme perinteisellä menetelmällä eli avokattilalla keittämällä ihan oikeiden ihmisten toimesta. Lakritsimestarimme pitävät sydänasianaan, että tämän nykyään yksilöllisen valmistustekniikan kiemurat siirtyvät tekijäpolvelta toiselle.

Organisations articles