Katse tulevaisuudessa

Suomella on hyvät mahdollisuudet olla globaalisti terveysalan tutkimus- ja innovaatiokeskus. Kansainvälisten investointien houkuttelemiseksi voidaan kuitenkin tehdä vielä paljon lisää, kerrotaan lääkeyhtiö Pfizerilta.

Suomessa toimivat kansainväliset yritykset tuovat maahamme paljon investointeja. Viime vuonna Pfizer investoi Suomessa tutkimukseen 11,8 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan ennen. Kuvassa lääketieteellinen johtaja Piia Aarnisalo ja toimitusjohtaja Sami Huilla.
Suomessa toimivat kansainväliset yritykset tuovat maahamme paljon investointeja. Viime vuonna Pfizer investoi Suomessa tutkimukseen 11,8 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan ennen. Kuvassa lääketieteellinen johtaja Piia Aarnisalo ja toimitusjohtaja Sami Huilla.

Suomen vahvuuksia tutkimusmaana ovat hyvä infrastruktuuri ja sähköiset potilasrekisterit, sanoo Pfizer Suomen toimitusjohtaja Sami Huilla. 

– Lisäksi meillä on korkeatasoista terveydenhuollon osaamista ja paljon eri alojen huippututkijoita. Myös tutkimuksiin osallistuvat potilaat ovat motivoituneita ja tutkimusmyönteisiä. 

Samaan hengenvetoon Huilla kuitenkin muistuttaa, että globaali kilpailu tutkimusinvestoinneista on kovaa ja tutkimusten edellytysten turvaamiseksi on vielä kehitettävää. Suomi tarvitsee korkean tuottavuuden ja osaamisen aloja, jotka toimivat yhteiskunnan hyvinvoinnin ajureina. 

– Koronan aikana julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö tiivistyi, ja kriisi opetti meille uusia tapoja tehdä yhteistyötä. On tärkeää, että näitä oppeja hyödynnetään jatkossakin, Huilla sanoo. 

– Jos mietitään, minkälaiset maat houkuttelevat tutkimusinvestointeja, niin ne ovat maat, joissa uudet lääkeinnovaatiot otetaan mahdollisimman nopeasti käyttöön. Tämä edellyttää jatkuvaa lainsäädännön kehitystä ja korvausjärjestelmien tarkastelua. Myös esimerkiksi terveystiedon toisiokäytössä lain hyvin tiukka tulkinta vaikeuttaa tutkimus-
edellytyksiä. 

Muita kehityskohteita ovat terveysalan kasvustrategian toimeenpano ja ennaltaehkäisyyn panostaminen. 

– Ennaltaehkäisyyn sijoittaminen tulee olemaan avain siinä, että terveydenhuollon resurssit saadaan riittämään vanhenevan väestön keskellä. 

Terveysalan kasvustrategian mahdollisuudet käytäntöön

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia julkaistiin kolmen ministeriön (TEM, OKM, STM) yhteisvalmistelun tuloksena vuonna 2014. Tavoitteena oli nostaa Suomi alan kansainväliseksi edelläkävijäksi, ja toimeenpanon avuksi luotiin tiekartat vuosina 2016 ja 2020. Samaan aikaan tieteen ja tutkimuksen rahoituksen kehityssuunta Suomessa on kuitenkin herättänyt suurta huolta etenkin kliinisen tutkimuksen kohdalla.

– Sairaaloissa lääkäreillä ei myöskään monesti ole aikaa tehdä tutkimusta. Ei ole aina ihan helppoa löytää tutkimukselle toteuttajaa, sanoo Pfizerin lääketieteellinen johtaja Piia Aarnisalo

Sekä Aarnisalo että Huilla kiittelevät terveysalan kasvustrategiaa hienoksi avaukseksi oikeaan suuntaan, mutta nyt tavoitteet pitäisi viedä maaliin. 

Esimerkiksi terveysalan osaamiskeskuksille tulisi varmistaa kestävä rahoitus ja resursointi,  ja kasvustrategian implementointia pitäisi johtaa kokonaisvaltaisesti. Kahdeksan vuotta sitten luotu strategia tulisi myös päivittää vastaamaan tätä päivää.

“Julkisten ja yksityisten toimijoiden olisi hyvä miettiä yhdessä terveysalan kasvustrategian jalkauttamista."

– Julkisten ja yksityisten toimijoiden olisi hyvä miettiä yhdessä terveysalan kasvustrategian jalkauttamista. Yrityksillä on usein hyvä käsitys siitä, mitkä ovat käytännön pullonkauloja ja mistä johtuu, jos jotain kansainvälistä investointia ei saatukaan Suomeen, Aarnisalo sanoo. 

Teknisellä alalla eri tahoilla on pitkä perinne tehdä julkisten ja yksityisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Aarnisalo sanoo, että nyt myös lääketieteessä on syntymässä uusia tapoja yhteistyöhön.

– Hyvä esimerkki on biopankkinäytteitä hyödyntävä FinnGen-tutkimushanke, jossa on mukana monia yksityisiä ja julkisia tahoja.

Aina tutkimuksessa ei tarvita edes potilaita, vaan datan hyödyntäminen riittää. Tässä tarvitaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa nopean ja sujuvan rekisteritutkimuksen. 

– Myös yhden luukun periaate helpottaisi kansainvälisten investointien saamista. Terveysalan kasvustrategian mukaiset osaamiskeskukset voisivat ohjata ja koordinoida myös tutkimustoimintaa, Aarnisalo sanoo. 

– Kansainväliset yritykset tarvitsevat usein aika nopeasti vastauksen, onnistuuko tietyn tutkimuksen toteuttaminen Suomessa.

Commercial

Organisation information

Pfizer

Pfizer

Pfizerin tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikkialla maailmassa. Yhtenä maailman johtavista lääkeyrityksistä Pfizerilla on ollut merkittävä rooli lääketieteen kehittämisessä. Työtä on kuitenkin vielä tehtävänä. Pfizer on mukana luomassa uusia, edistyksellisiä lääkehoitoja ja toimintatapoja muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on mahdollistaa paras lääkehoito sitä tarvitseville. Breakthroughs that change patients’ lives.

Professionals

Sami Huilla

toimitusjohtaja, Pfizer Suomi

Piia Aarnisalo

lääketieteellinen johtaja, Pfizer Suomi

Contact details

Tietokuja 4, 00330 Helsinki Puh. (09) 430 040

Pfizer in social media