Work

06.12.2021

Hyvät verkostot eivät enää riitä – Helmitehdas tukee asiakkaidensa kasvua laadukkaalla rekrytoinnilla

Muutoksen huomaa selvästi: työmarkkinat käyvät tällä hetkellä kuumina koronapandemian aiheuttaman talouden pysähdyksen jälkeen. Monet yritykset janoavat kasvua ja etsivät joukkoonsa osaavaa väkeä.

Helmitehtaan tiimi on kasvanut syksyn myötä kymmeneen, ja loppuvuodesta suunnitelmana on löytää mukaan uutta verta. Kuvassa Meeri Launonen, Marjukka Nieminen, Eva Tanskanen, Saara Karhu, Kerttu Kari, Aada Lätti ja Anne Melvaskoski.
Helmitehtaan tiimi on kasvanut syksyn myötä kymmeneen, ja loppuvuodesta suunnitelmana on löytää mukaan uutta verta. Kuvassa Meeri Launonen, Marjukka Nieminen, Eva Tanskanen, Saara Karhu, Kerttu Kari, Aada Lätti ja Anne Melvaskoski.

Kasvun edellytyksenä on, että yritys löytää osaajikseen tarpeisiinsa soveltuvat henkilöt, uskoo rekrytoinnin kumppanina toimivan Helmitehdas Oy:n toimitusjohtaja Marjukka Nieminen.

Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen osana laadukasta rekrytointia on Helmitehtaan tekemisen ydintä. Kaikki lähtee liikkeelle aidosta halusta ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, tavoitteita ja organisaatiokulttuuria, johon uutta työntekijää ollaan rekrytoimassa. 

– Tärkeintä on, että meillä on toimiva ja avoin vuoropuhelu asiakkaan suuntaan. Vaikka rekrytointi ulkoistetaan kumppanille, ei yhteistyön merkitystä voi korostaa liikaa. Meidän tehtävänämme on saada aito kuva asiakkaastamme ja riittävästi tietoa profiilista, johon lähdemme etsimään tekijää, Nieminen kuvailee.

“Yrityksen kasvun edellytys on soveltuvat henkilöt".

Rekrytointi ja sen tavat ovat jatkuvassa murroksessa. Suurin osa työpaikkaansa vaihtavista löydetään nyt suorahaun kautta. Helmitehtaalla tämä luku vuonna 2021 on ollut noin 70 %.

– Suorahaun suuri määrä heijastaa sitä, että olemme onnistuneet sisäistämään haetun profiilin ja sen, millaiseen yritykseen henkilö on työllistymässä.

Hyvät verkostot eivät enää riitä

Samasta kertoo myös asiakasyrityksiltä saatu palaute. Yksi pitkäaikaisista asiakasyrityksistä on suomalainen ympäristöhuoltoon ja kiinteistöjen sekä laitosten tukipalveluiden tuottamiseen keskittynyt palveluyrityskonserni Lassila & Tikanoja Oyj.

– Onnistunet rekrytoinnit ovat avainasemassa L&T:n edelläkävijyyden kehittymisessä. Asiantuntevan ja luotettavan rekrytointikumppanin merkitys kasvun mahdollistaja nousee isoon rooliin, painottaa Lassila & Tikanoja Ympäristöpalvelut Oy:n Myyntijohtaja Eljas Tuovinen.

– Kumppanilla on tietysti oltava laadukkaat työkalut ja hyvät verkostot, mutta se ei enää nykyään riitä. Rekrytointikumppanin tulee kyetä heijastamaan hakijoille sitä samaa henkeä, mitä me yrityksenä edustamme. 

Me L&T:lla pidämme hyvää yhteishenkeä tärkeänä seikkana kasvun ja edelläkävijyyden kehittymisessä. Avoin ja kannustava ilmapiiri, selkeät toimintamallit ja työviihtyvyys ovat avaintekijöitä, ja näitä odotamme myös kumppaneiltamme. 

“Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen osana laadukasta rekrytointia on Helmitehtaan 
tekemisen ydintä".

Kumppanuus L&T:n kanssa on ollut hedelmällistä useissa eri toimintojen rekrytoinneissa ympäri Suomen. 

– Helmitehtaalla on ollut kyky löytää meille niin ammatillisesti kyvykkäitä kuin persoonina mahtavia ihmisiä, Tuovinen kiittelee.

Avaimet menestykseen

Onnistuneet kumppanuudet näkyvät suoraan Helmitehtaan kasvutarinassa.

– Vauhti on ollut huimaa niin lukujen kuin henkilöstömäärän osalta. Meitä on nyt kymmenen, mutta alkuvuodesta määrä kasvaa. Avasimme marraskuun alussa haun Head of Sales and Recruitment -rooliin, joka herätti heti valtavan kiinnostuksen verkostoissamme. Nyt etsittiin kovaa tekijää, Nieminen sanoo.

Laadukkaiden rekrytointipalveluiden rinnalle suunnitellaan kattavampaa palvelukokonaisuutta. Asiakasyrityksille tarjotaan jatkossa entistä isommin esimerkiksi myyntivalmennuksia ja konsultointia.

– Haluamme olla kokonaisvaltainen kumppani, joka tarjoaa asiakkailleen avaimia kasvuun ja menestykseen.

Commercial

Organisation information

Helmitehdas

Helmitehdas

Me Helmitehtaalla edistämme asiakkaidemme menestystä löytämällä oikeat henkilöt avoinna oleviin tehtäviin. Uskomme vahvoihin asiakassuhteisiin, avoimeen kommunikaatioon ja kaikin puolin laadukkaaseen tekemiseen. Rekrytointi on meille intohimo.

Tunnemme ja ymmärrämme ylimmän johdon, keskijohdon, talouspuolen, myyjien, assistenttien ja monen muun paikan vaatimukset ja parhaat puolet. Mitä emme tiedä, selvitämme.

Perustamisvuodesta 2015 lähtien olemme kasvaneet huimaa vauhtia ja toimintamme on vakavaraista. Kasvaa aiomme myös jatkossa ja tavoitteemme on olla vuoteen 2025 mennessä Suomen tehokkain ja arvostetuin kumppani rekrytoinnissa.

Professionals

Marjukka Nieminen

toimitusjohtaja, Helmitehdas Oy

Eljas Tuovinen

myyntijohtaja, Lassila & Tikanoja Ympäristöpalvelut Oy

Contact details

Bulevardi 16 B, 5. krs 00120 Helsinki

Helmitehdas in social media